Vakaa vanha viikinkisormus



Tarkoitukseni oli tehdä kuparisesta sormuslevystä neljä hopeista versiota, joista tekisin viisi sormusta. Valu kuitenkin epäonnistui ja ulos tuli vain viisi epämääräistä sormuksen sirpaletta.

Sirpaleet ja takalevy.

Päätin kuitenkin saada tästä epäonnistumisesta jotakin aikaiseksi, joten asettelin kappaleita kunnes ne muodostivat kokonaisen sormuksen. Pienen viilauksen ja sahailun jälkeen, kappaleet muodostivat kokonaisen sormuksen nyt täydelliesti 0,8mm paksun hopeisen takalevyn päälle. Juotin kappaleet paikoilleen, ja lopputuloksena oli arkeologisen löydön näköinen, kalevalais-tyylin omaava sormus.



Valmis sormus pationoituna.
Viisi turmaliinia kuvassa mukana.

Enismmäinen pyöröhiotun kiven istutus: Jaguaari-sormus

Tässä työssä yhdistyi kaksi täysin uutta työtekniikkaa minulle: Valaminen ja Pyöröhiotun kiven istutus. Tätä ennen olin vain istuttanu viistehiotut (kolmiomalliset) kivet. Tosin muistan opettajani sanoneen että pyöröhiotut kivet ja vielä soikeat olisivat helpompia istuttaa, kuin ne kivet millä aloitin.

Pienen kivikatseluistunnon jälkeen löysin soikean turkoosin johon ihastuin heti. Kiven kuviot loivat upean kontrastin kiven värille, ja materiaalina turkoosi pukisi hopeaa erinomaisesti. Tämä toikin minulle mieleen amerikan alkuperäiskansojen korut, joissa turkoosia on käytetty mm. sormuksissa, vyönsoljissa, rannekoruissa yms. Halusin kunnioittaa tätä perinnettä antamalla korulle eteläamerikkalaisen teeman, Maya- ja Aztec-henkisen jaguaarikuvioinnin.

Aloitin sormuksen rungon työstön vahasta. Vahaa veistetään ja kaiverrellaan kunnes haluama muoto ja kuviointi on saavutettu. Tämä ei kestänyt kauaa mikäli vertaisi samaa työtekniikkaa hopeantyöstämiseen nähden. Raakamuodon jälkeen, sormusta siistittiin ja hiottiin.

Raakamuoto.

Seuraavaksi valmis vahamalli kiinnitettiin vahapuuhun, jonka ympärille asetettiin metalli silinteri. Silinteri kiinnittyi tiiviisti vahapuun jalustaan, kumipohjaan. Silinterin sisälle kaadettiin valukipsiä niin, että silinteri täyttyi kokonaan. Kuplat poistettiin tyhjiökoneella ennen kuin kipsi ehti kovettua. Kipsin kuivuttua tarpeeksi, se höyrystettiin vesikattilassa niin, että vahat sulivat ulos, jättäen muotoisensa ontelot.

Kipsien jälleen kuivuttua, ne laitettiin uuniin joka hitaasti lämmittää ne korkeeseen lämpötilaan. Lämpötilan saavutettuaan, kipsi otetaan uunista pois, asetetaan imulaitteeseen joka luo matalapainetta kipsin sisälle. Sula hopea kaadetaan vahan jättämään onteloon, ja matalapaine auttaa hopeaa juoksemaan jokaiseen onteloon. Tämän jälkeen kipsi laitetaan veteen jossa se kiehuu hopean ympäriltä pois, jättäen hopeavalupuun jäljelle. Valupuu putsataan ja pestään ja halutut osat irroitetaan. Näin sormuksen runko saatiin aikaiseksi.

Sormuksen runkoon vielä juotettiin 0.6mm paksusta liuskasta kehys turkoosia varten. Sitten alkaa istuttaminen!

Sormusrunko ja siihen istutettava turkoosi.

Sormusistutus tapahtuu parhaiten sormusistutus-jigissä.

Sormuksen kehys ilman iskuja.

Aloitin kiven istuttamisen varovasti naputellen kehystä kaarelle niin, että se lopulta muodostaisi tiiviin sauman kiven pintaa vasten. Aluksi naputtelin kiven pysty- ja vaakatason akseleiden päistä, jotta kivi pysyisi paremmin paikoillaan, eikä lähtisi kallistumaan istutuksen jatkuessa.

Sormuksen kehys ristikkäisillä istutussetuksilla.

Kiven alkuistuttamisen jälkeen jatkoin naputtelua myötäpäivään, niin etten pakottanut kehystä kiveen kiinni yhdellä kerralla. Pyörittämällä ja naputtelemalla kivi viimein tuli istutetuksi.

Peikkotukka pakottamassa kiveä pysymään.

Istutus viimeistä hiontaa vaille valmis.

Istuttamisen jälkeen tummensin pintakuvion syvänteet kemiallisesti, jonka jälkeen kiillotin pinnan. Lopputulos oli erinomainen. Bonuksena valusormuksen "halkeammat" pinnassa toivat lisätunnelmaa, antaen sormukselle vanhan arkeologisen löydön tuntumaa.

Lopputulos.

Klassikko työ: Hopeinen Ocarina

Jännitys.
Se jäi puhtaasti mieleen, kun viimein aika koitti Klassikkotyölle. Luokallemme oli jo aiemmin kerrottu tästä tulevasta taidon näytöstä, mutta nyt kun piti oikeasti aloittaa kyseisen työn suunnittelu, niin iski kauhea sisäinen ajatusten myrsky. Mitä voisin tehdä, mikä työ olisi tarpeeksi mutkikas, jotta voisin näyttää taitoni, mutta toisaalta sen verran helppo jotta pysyisin (viiden viikon) aikataulussa?
Moni luokallani teki arkisia esineitä, kuten esimerkiksi teesihvilöitä tai karahveja/kuppeja. Joukosta löytyi myös jokusen rasiaa. Mutta halusin itse tehdä jotain, joka erottuisi joukosta. Mitä teksin? Olin niin hukassa...

Meditaatio.
Suljin silmäni. Mieleni pimeässä kuviot muodostivat esineitä. Kaaria, kulmia, kansia, kahvoja. Saaria, tuhmia tansseja vahvoja. Värit ne rytmissä sykkivät, muodot säteilivät ja säkenöinnit karkailivat kaaria johdattavina kipinöinä.
Ajatukseni harhailivat jatkuvasti kauemmas aiheesta, läpi haaveista ja maisemista, tuoksuista ja näyistä. Visiot vahvistuivat, ja olin taas tällä paikalla, josta saan suurimman osan inspiraatiostani.
Kyseinen paikka, sinne saavun usein unissani, mutta nyt olin saapunut kyseiseen paikkaan kesken oppitunnin. paikasta en kerro sen enempää, kuin että siellä oli ovi. Ovi jonka taakse minun piti kurkistaa. Tiesin sen. Tunsin sen. Olin jo unohtanut idean. Avasin sen sijaan oven.

___________________________________________________________________________________

Jahti.
Paljaat jalkani kohtasivat lumen. Olin metsässä, ja ovi takanani oli kadonnut. Seurasin sorkan jälkiä lumessa. Tuuli puhalsi kasvoihini. Olin siis alatuulessa. Jäljet johtivat silmän kantamattomiin, mutta tuuli kantoi mukanaan kutsun kaikua. Juoksin. Henki huuruten, hartiat höyryten, tunsin saavuttavani jälkien jättäjät. Sitten kuulin sen. Läheltä.



Kolmen kuoro korkealla,
Hangen hurjan harjahilta.
Sorkat maata sortaen,
Sarvet Kantta raapien.

Hiljaa päällä hankien,
Eteen astuin askelin.
Vaaraa varovaisesti.
Rohkeuttani riiaten.

Katsoin kohti kallojen,
Suurten sarvikruunujen.
Nuolen nostin viinistäni,
Suoran suitsin selkäni takaa.

Nuoran nuolen lovehen laskin,
Kaaren kovan kohotin.
Kääntyi Kruunu katsomahan,
Kolmet sarvet saalistajaan.

Lähti nuoli liikkumahan,
Lujaa kohti hirvaslaumaa.
Ilman hanki leikaten,
Hirvaan silmä räpsähtäen.

Päättyi heti hirven henki,
Kuollut maahan kaatuessaan.
Kaksi muuta kruunupäistä,
Kaukan kovaa laukkasivat.

Päättyi kuoro korkealla,
Hangen hurjan harjahilta.
Sorkat kauemmaks jo kuopi.
Jäi jäähän sävelistä kirkkahin.


Sävelistä kirkkain.
Kun avasin silmäni, tajusin, että koko ajatuksen virtani taustalla oli soinut muinainen heimomusiikki, ja että saisin sidottua tämän kyseisen aiheen minun hopeatöihini.
Se oli ajatukseni, kun aloitin hopeisen ocarinan suunnittelun.

Hopeapala, joka johdatti minut ajatusteni luo.
(alunperin hevosen muodossa)

___________________________________________________________________________________

Ensimmäisenä menin opettajani luokse kysymään että onko tämä idea ensinäkään niin sovelias kyseiseen projektiin, kuin mitä itse kuvittelin. Kysely oli jokseenkin epämääräinen, sillä en ollut edes ehtinyt piirtää luonnoksia. Lisäksi opettajallani ei ollut alustavaa tietoa, että mikä se okariina oikein on.
Hän pyysi minua piirtämään kuvan ideastani, ja niimpä esityskuva syntyi suoraan sellaisenaan paperille. Totesin jo piirtäessäni, että työni ehkä vaatisi hieman selittelyä, jotta sen syvempi merkitys tulisi esille. Alla löytyy selitys siis.

Okarinan halki aaltoilevan pinnan on tarkoitus jäljitellä lumista koivumetsää samalla, kun se kuvastaa aikaa (elämää).

Kolme hirveä jotka juoksevat pakoon metsästäjää ovat kolme eri elämän vaihetta:

Ensimmäinen hirvi on nuoruus, joka on säntäämässä kovasti eteenpäin samalla kiireellä kuin lapset haluavat aikuistua (huomaa jalat ja sarvihakojen määrä on 2).

Toinen hirvi on keski-ikä, joka omaan tahtiin jolkottaa rauhassa varmoin askelin (huomaa jalat taas ja hakamäärä 3).

Kolmas hirvi on vanhuus, joka jo pyrkinyt on seisahtamaan, vaikka jalat kuitenkin vievät eteenpäin (jalat ja hakamäärä 4).

Huomaa myös, että hirvien kehot, muodostavat ihmisen jalanjäljet halki aikajanan.

 Ketjun päässä seuraava Metsästäjä kuvastaa sekä kuolemaa, ihmistä että ylijumalaa.
Asetelman tarina sai myös inspiraatiota Hiiden Hirven kaadosta, kun kosiomatkalla Lemminkäinen saa tehtäväkseen kyseisen olennon kaadon.
Suomen muinaisuskossa Hiiden Hirven kaatoon pystyi vain taitavimmat metsästäjät sekä shamaanit, joilla oli taiat ja loitsut apunaan. Tämä aspekti siis tuo metsästäjälle taianomaisen ominaisuuden, tehden siitä yliluonnollisuuden symbolin.
Myös hahmon pään muoto sai inspiraatiota Saamelaisten noitarumpukuvioista (joka pitkälti vaikutti myös hirvaitten ulkonäköön).

Metsästäjän jalkojen alla on kumpare, josta roikkuu kolme kieltä. Tämän kappale on tuulikellomainen koriste, joka lisää estetiikkaa. Punaiset hapsut tuovat kontrastia hopeaan, ja kuvastavat verta, metsästyksen uhrilahjaa, elinvoimaa.

Tässä esityskuva.
Huom: punaset haitulat eivät ole liekkejä,
vaan jotain huopaa/villaa/lankaa/hapsua. 

___________________________________________________________________________________

Palattuani takaisin luonnosten kera, alkoi homma etenemään. Opettaja myönsi idean mahdolliseksi, joten palasin vielä hieno-säätämään suunnitelmaani. Piirsin esittävän kuvan, tekniset piirrokset ja mitat, jonka jälkeen lähdin toteuttamaan muotoharjoitusta messingistä.

Minulla tai opettajalla ei ollut edeltävää kokemusta metalli-okariinan teosta, joten tämä oli kummallekin aika tuntematonta aluetta. Nyt en tietenkään puhu kappaleiden muotoilusta niinkään, vaan pikemminkin teknisistä kappaleista ja niiden sijoittelusta, kuten esimerkiksi sisäpilin rakenne ja hienosäätö, tai ikkunan (okarinan ilmarei'än) ja kielen (okariinan ilmarei'än reunan), sijainnit ja muotoilut.
Mainittakoot ettei myöskään internetistä ollut apua tähän tilanteeseen, joten käytin tietoja jotka olin saanut lukioajoiltani, kun valmistelin keraamisia okariinoja.

Kappaleiden muotoilussa ei ollut ongelmia. Aloitin  0.8mm messingistä, hehkuttamalla, jonka jälkeen taoin kappaleet muotoon kuopan ja pyöreän tason avulla. Muotoilun jälkeen sovitin kappaleet yhteen, ja tässä vaiheessa huomasinkin, että tämä osoittautuisikin luultua hankalemmaksi (lähinnä sen takia, etten halunnut levyjen asettuvan toisiaan vasten ¨kyljekkäin¨).
Opettajan kanssa pohdiskeltua tulimme tulokseen, että kannattaisi sitoa kappaleet yhteen rautalangalla, ja kumennettuna painella ja muotoilla niitä pihdeillä puristellen yhteen. Tämä pakottaisi muodot yhtenäistymään, täten parantaen kappaleiden sopivuutta toisiinsa nähden.

Messinkikappaleen hehkutusta, jonka aikana pystyin
pihdeillä painelemaan kappaleita paremmin toisiinsa vasten
asettuviksi.

Ja lisää messinkiharjoituksen hehkuttamista...

Kovan viilauksen ja vääntelyn jälkeen kappaleet kuitenkin sopivat yhteen. Olin kuitenkin kuluttanut aikaa tähän harjoitukseen jo jonkin verran, joten halusin siirtyä (omapäisesti) työstämään hopeaa.


___________________________________________________________________________________

Hopeisissa kappaleissa tein pieniä muutoksia mittasuhteiden osalta, niin että kun peltiä muotoiltiin, se leviäisi tarpeeksi. Messinkisissä kappaleissa tämä ei onnistunut ongelmitta, vaikka oli hopeisissakin kappaleissa vähän haastetta saada muodot sulaviksi.

Aloitin leikkaamalla 0.8mm hopealevystä runkokappaleet, joissa pillin leveys oli suurempi kuin alkuperäisessä piirroksessa. Tämä auttaisi pillin pyöreän muodon saavuttamisessa, ilman että pillistä tulisi väärän muotoinen tai suunniteltua lyhyempi. Leikkelyn jälkeen tein alustavan muotoilutaonnan.

Alustava muotoilutaonta suoritettu.
Pöydällä ystäväni tekemä keraaminen
okariina.

 Esihehkutettuna hopea otti muotoa helposti, mutta se myös menetti muotoaan helposti (tämä johtui siitä ettei hopea ollut vielä tarpeeksi "jännittynyttä"). Siinä meni tovi kun sai ensin takoa yhteen ja sen jälkeen toiseen suuntaan, mutta lopulta kaikki mutkat (mukaan lukien pillin "hartiat") tottelivat. Lopputulos oli mielyttävä, varsinkin, kun pystyi jo näin alkuvaiheessa näkemään millainen esine sieltä on oikein tulossa.
Alustavan muotoilun jälkeen kappaleet täytyi hehkuttaa (jottei hopeaan kertynyt jännite vaikeuttaisi työskentelyä).

Alkumuotoilun jälkeen hehkumaan vaan..

Hehkutuksesta seuraava vaihe olikin sitten pinnan tarkempi muotoilu. Käytin kiillotusvasaraa, ja varovasti takoen, miltei hieronnanlaisilla liikkeillä, kävin läpi koko kappaleen naputellen pienimmätkin muhkurat sileäksi. Tuntui kuin käsi olisi irronnut hetkenä minä hyvänsä, mutta onneksi minulla oli sentään nahkarannetuet (voin kuvitella luokkalaisteni tuskaa heidän takoessa yhtä suuria pintoja ilman tämmöisiä...), niin oli sentään jotain helpotusta.

Ikuisuudelta tuntuvan taontahetken jälkeen... Toinen puoli tekemättä...

Kappaleiden hehkuttamista taonnan jälkeen.
Liekki tuo mieleen revontulet
(teeman mukaisesti)

Kappaleiden muotoilun jälkeen viilasin ja väänsin kappaleiden reunoja niin, että ne kohtaisivat täydellisesti. Tämä kesti arvioitua pidempään, ja oli odotettua työläämpää.

Kappaleet sopivat täydellisesti yhteen!
(kuvassa palat ovat liukuneet pois paikoiltaan..)

 Kun vastakappaleet vihdoin sopivat yhteen, oli aika tehdä pillin sisärakenne. En löytänyt mitään kuvaa internetistä tähän, joten jouduin soveltamaan aiempaa tietoani keraamisista okariinoista. Tärkeintä siis on, että ilma kohdistetaan ikkunareikään, joka halkoo ilman puoliksi siään resonoimaan ja puoliksi ulos, jolloinka ääni syntyy.

Pillin sisärakenteen juottamista..

Pillin sisärakenteen juotettuani, juotin rungon kasaan. Juote juoksi sujuvasti enimäkseen, vaikka joissain kohti se ei halunnut oikein totella. Rungon kasauksen jälkeen merkitsin ja porasin alustavat sormireiät. Sormireikien muotoilu ja virittely tapahtuisi lähempänä pintaviimeistelyä. Tässä vaiheessa niitä tarvittiin lähinnä vain ikkunareiän muotoiluun.

Tarvitsin hetkeksi etäisyyttä rungon työstämisestä (hermojensäästösyistä), joten sahasin ensimmäisen koristekappaleen, Metsästäjän. Tein sen 0.8mm levystä, mutta totesin sen olevan liian ohut. Kiillotusprosessissa tulisi hankaluuksia näin ohuen ja heiveröisen hahmon työstämisessä.

Seuraavaksi hain pätkän 0.8mm hopealevyä, työstääkseni siitä janan, jonka päälle hirvet tulisivat juoksemaan. Taoin kappaletta kiilapäisellä vasaralla niin, että S-kaari muodostui materiaalin ulkokaaria venyttäen.

Okariinan runko ja "aika"

Vaikuttaisi mahtuvan...

Sitten olikin aika juottaa jana kiinni okariinan pintaan. Päätin itsenäisesti lähteä toteuttamaan ideaa (vaikka opettajani kehotti minua jättämään niin haastavan kappaleen pois koko työstä), vaikkei minulla ollut kunnon aavistusta miten se olisi viisainta toteuttaa. Vääntämällä muotoilin janan mahdollisimman okariinaa mukailevaksi ja sitten lähdin juottamaan.

Okariinan sisällä kupari-oksidi palaa
tuottaen kauniin vihreän liekin.



Juotin ensin yhden päädyn kiinni okariinaan, ja kaarta hehkuttaen painoin sen tiiviimmin kiinni okariinan runkoa vasten. Sitten lisäsin juotetta, kunnes miltei kaikki reunat olivat saumattomasti kiinni okariinassa. Pienen lisäjuotosoperaation jälkeen jana ja okariina olivat kasassa. Tosin tämän operoinnin aikana juote lähti juoksemaan vähän väärille alueille, joten pintoja sai sitten ruveta putsaamaan seuraavaksi.

Alustavaa putsailua tehty.

Pintojen putsaamisen jälkeen sahasin hirvikoristeet. Käytin 0.8mm hopealevyä. Taittelin hirvet pihdeillä niin, että ne myötäilevät okariinan pinnan kaaria.

Hirvet aseteltu valmiiksi juottamista varten.

Juotin hirvet kiinni ja siinä samassa tajusin, että tulin käyttäneeksi pehmepintä juotetta. Tämä tarkoitti sitä, etten voinut kiinnittää ketjua ja Metsästäjää okariinan päähän. Minun oli siis jätettävä se pois kokonaisuudesta.

Boorakset toivat kivan värivaihtoehdon okariinan pinnalle.

Juotettuani hirvet ja korjattuani pari reikää, oli okariina kasassa. Seuraavaski oli aika hoitaa pinta kuntoon. Tämä tulisi viemään enemmän aikaa ja energiaa kuin olisin toivonutkaan.

Syypää nro 1

Syypää nro 2

Työn määrä johtui pitkälti siitä, että juotetta oli juossut suurille alueille, ja sen poistamiseen käytettävä työkalu, fossiilikivi, syö hopeaa tunnetusti tasaisesti, mutta myöskin kovin hitaasti.

Tuskaisan pintakäsittelyn jälkeen, okariina vihdoinkin valmistui.
On pakko sanoa että olen tämän matkan varrella oppinut hyvin paljon, sekä työstä että itsestäni. Näin tiedottomuuteen nähden tämä työ onnistui loistavasti, mutta tietenkin tietoa olisi voinut hankkiia lisää, ja omapäisyyttä ehkä olisi voinut vähentää. Kaikenkaikkiaan olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ja tässä se on.