Kolme sormusta lisää

Päätin tehdä pari sormusta itselleni. Samaan syssyyn tuli tilaus lukioajan englanninkielen opettajaltani. Hän tilasi hevoskenkämäisen sormuksen, joka olisi osittain aukinainen, ja jonka avoimissa päissä olisi kaksi puolipalloa.

Omat sormukset sujuivat ongelmitta, ensimmäisen taoin pallovasaralla takopintakuvioiseksi ja kiillotin, toisen työnsin kuviovalssin läpi niin, että pintaan tuli antiikin Rooman tyylistä köynnöskuviota. Kummankin aihion sitten hehkutin, muotoilin, leikkasin ja juotin, jonka jälkeen viilasin, filssasin ja kiillotin molemmat.

Opettajani tilauksessa haastavin osio oli tehdä kaksi puolipalloa käsin niin, että peilipinta onnistuisi mahdollisimman hyvin.
Tein parastani, ja minä sekä opettajani olimme hyvin tyytyväisiä lopputulokseen.

Vasen: Takopintasormus vailla kiillotusta.
Keskellä: Opettajan tilaama sormus
Oikealla: Antiikin Rooman tyylinen lehtiköynnöskuviosormus

Kali-kali

Toteutin tämän riipustuotteen osin huvin vuoksi ja myös siksi, että oppisin hiekkavalutekniikan.
Kyseinen tuote sai nimekseen "Kali-kali", kun tuotteen saaja kutsui sitä kali-kaliksi tämän tuottaman äänen mukaan (tai siis tämän tuotteen inspiroiman piirroshahmon tuottaman äänen).

Tuote on toteutettu muistuttamaan pientä kalisevaa metsän henkeä piirroselokuvasta "Prinsessa Mononoke". Elokuvassa näitä kyseisiä metsänhenki-hahmoja on kymmenittäin, ja ne kulkevat metsissä ja elävät puissa ja kasvillisuudessa.
Kaulakorussani niitä on yksi.

Pikainen luonnos riipuksesta. Pää aika vinossa sekä piirtäjällä että piirrettävällä.

Aloitin toteuttamisen muovaamalla pienen "Kali-kalin" plastoliinista, jotta opettajani (ja neuvojani) näkisi ja ymmärtäisi täysin mitä olin tekemässä. Muovailin ensin pään, sitten pienen kehon kiinni päähän, sitten raajat. Näytin hahmon opettajalle, joka sanoi projektin olevan mahdollinen. Tosin minun pitäis tehdä hahmo uusiksi jostain muusta kuin plastoliinista, sillä plastoliini on liian pehmeää hiekkavaluun, ja kelvoton materiaali kipsivaluun. Joten aloitin alusta siis.





Ensimmäinen malli plastoliinista. Rantaretkellä. Kahden härän kanssa
Iltapajassa. Väsymys on hassu juttu.

Kysyin opettajaltani vielä, että olisiko hänellä mitään ehdotusta hahmon työstömteriaaliksi. Hän ehdotti istutusmuovia. En tiennyt materiaalista mitään, enkä tiennyt sen työstämisestäkään mitään, joten hyväksyin ehdotuksen.

Muotoilin hahmon istutusmuovista (Kova muovi joka pehmenee kiehuvan veden lämmössä ja kohmettuu jäähtyessään.), tosin nyt jälkeenpäin ajatellen olisin selvinnyt niin paljon helpommalla, kun olisin tehnyt hahmon suoraan sinisestä valuvahasta. Mutta en tiennyt silloin vielä koko valuvahan olemassaolosta, eikä opettajani muistanut vahan olemassaoloa.
Noh, selvisin hahmon muotoiluvaiheesta, vaikka vaikeuksia olikin. Jäähtyneenä muovi oli ihan liian kivaa mitenkään muokattavaksi, ja kuumana muovi taas miltei poltti sormen päitä, sekä tarttui tahmeasti sormiin. Tuskastelun lopputuloksena oli pieni muovinen hahmo, josta saisin sopivan hiekkavaluaihion.

Opettajani kertoi tässä vaiheessa ettei hiekkavalun teko olekaan hänelle niin tuttua, joten jouduin pyytämään opastusta muualta. Onneksi luokallani oli eräs kultasepän opin suorittanut, joka oli tehnyt hiekkavaluja aiemmin. Hän ei kuitenkaan aluksi uskaltanut neuvoa minua, koska hän pelkäsi, että hän saattaisi neuvoa virheellisesti, ja sitä mukaan pilata työni.
Pienen rohkaisun jälkeen, sain uskoteltua luokkalaiselleni, ettei hän onnistuisi pilaamaan työtäni ja että otan hänen opastuksensa vastaan täydellä vastuulla. Tajusimme myös myöhemmin että minulla olisi se muovinen hahmo pysyvästi niin, että vaikka ensimmäinen valu ei onnistuisikaan, niin siitä muovimallista saisi painettua heti uudet valukappaleet.

Joten ryhdyimme hommiin. Opastuksen kautta, valitsin sopivat muotit, joihin tulisi valuhiekkaa. Ensin täytettiin yksi valukehys hiekalla. Sitten painoimme muovihahmoni hiekan keskelle niin, että puolet hahmosta vajosi hiekkaan. Seuraavaksi täytimme toisen hiekkakehyksen tiiviisti niin, että sen sai nostettua ylös ilman että hiekka irtoaisi. Ensimmäisen kehyksen päälle lisäsimme siveltimellä talkkia, ja sitten painoimme päälle toisen kehyksistä. Painoimme puoliskot toisiinsa kiinni niin, että metallilaatta peitti päällimmäisen kehyksen. Näin hiekka painuisi tasaisesti ja tiiviisti vasten muovihahmoa, muodostaen tiiviin valukappaleen.
Tämän jälkeen päällimmäinen kappale vielä nostettiin pois pohjimmaisen päältä, ja tässä vaiheessa muovihahmo napattiin pois välistä. Pohjimmaiseen valukappaleeseen kaiverrettiin vielä pieni kouru josta hopea valuisi sisään, ja toiseen suuntaan kouru, jota pitkin ilma poistuisi hopean tieltä.
Päällimmäiseen kappaleeseen porattiin reikä niin, että reikää pitkin hopea pääsisi valumaan muotin sisällä olevaan hahmon malliseen koloon. Ja ei kun valamaan!

Valaminen itsessään onnistui vasta kolmannella kerralla, sillä kourut olivat kahdessa ensimmäisessä muotissa liian pienet. Kolmannella kerralla kaiversin kourut isoimmiksi, jolloinka valu onnistui täydellisesti.

Hopea-aihio valmiina happoaltaaseen.

Hopea valui hyvin, ja aihio onnistui. Lyhyen happokylvyn jälkeen, pääsin aloittamaan aihion työstämisen.
Sahasin aihion päästä irti hukkahopeat ja viilasin aihion valukappaleiden tuottamat pienet saumat. Sitten sahasin hahmon pohjan tasaiseksi niin, että se pystyisi istumaan pöydällä.

Koska istutusmuoviin oli niin vaikea kaivertaa yksityiskohtia, Tuli valusta aika ilmeetön. Jouduin siis kaivertamaan hamon kasvot vasta, kun se oli jo hopeaksi valettu. Tämä koitui hiukan problemaattiseksi.
En ollut aiemmin käyttänyt letkuporaa kaivertamiseen, ja pari luokkalaistani varoitti minua koulun omien terien tylsyydestä. Tylsyys saisi poran terät hyppimään ja pureutumaan, helposti naarmuttaen ja vaikeuttaen työntekoani tai jopa mahdollisesti pilaten työni.
Selvisin kumminkin suuremmitta ongelmitta.

Nyt on kasvojen piirteet ja raajojen rajat kaiverrettu.

Sitten seuraavaksi blitsiä. Blitsillä siis tummennetaan hopea kemiallisesti, kun luonnollisessa hapettumisessa kestäisi liian kauan. Se on omasta mielestäni varsin hyvä tehokeino hopeaesineille.

Innokas blitsaus.

Innoissani menin blitsaamaan hahmon ja vasta jälkeen päin tajusin, että siitä puuttuu kokonaan riipuslenkki. Noh, sitten vaan juottamaan.
Juotin lenkin kakkosjuotteella, ja juotoksen aikana oli aika kiinnostavaa seurata miten hahmo vaihtoi väriä. päättelin sen johtuvan blitsistä ja sen reagoinnista tuleen.

Värimuunnos lämmittämisen aikana. sinistä ennen hahmo kävi myös täysin kullan keltaisessa värispektrumissa.

Lenkki juottui paikoilleen täydellisesti. Seuraavaksi uusin blitsauksen.

Uusintablitsin jälkeen pyyhin ylimääräiset blitsit pois hohkakivijauheella, niin että hahmon kosketuspinnat tulivat mattahopean värisiksi, ja syvemmät uurteet ja piirteet vahvistuivat syvätumman harmaiksi. Enää nahkainen riipusnauha ja tuote on valmis.

Pistin pystyyn arvonnan, jonka voittaja saisi tuotteen palkinnoksi. Tarkoituksena oli saada ihmiset arvaamaan ja katselemaan tuotoksieni kuvia sivujeni kautta. Pettymyksekseni vain yksi ihminen vastasi, nimittäin tyttöystäväni isosisko. Hän ainakin oli täysin innoissaan tuotteesta. Hyvä niin. Ehkä muut ihmiset eivät vain kiinnostuneet tästä kyseisestä työstä.
Itse olen ainakin tyytyväinen lopputulokseen, vaikkei se vetänytkään yleisöä niin kuin toivoin.

Ensi kerralla sitten.

Korjaushommia

Ystäväni otti yhteyttä minuun ilmoittaen, että hänen luokkasormuksesta oli sauma auennut. Hyi hyi sille sepälle, joka niin heikon sauman oli tehnyt. Lupauduin korjaamaan sauman. Korjaustöistähän tulee tulevaisuudessa (toivottavasti) osa arkista työpäivääni.

Hain sormuksen kaveriltani, ja sitten alkoikin korjausoperaatioon valmisteleva operaatio. Ensin hehkutin sormuksen, jotta käsittely onnistuisi helpommin, eikä olisi vaaraa, että sormuksen sisäinen jännite saisi sormusta katkeamaan tai repeämään.
Hehkutuksen jälkeen filssasin sauman kummankin puolen sileäksi ja puhtaaksi. Sitten taitoin sormusta sen verran kasaan, että saumat olisivat tiiviisti kiinni toisissaan. Juottamisen jälkeen sen saisi sitten siistittyä ja muotoiltua takaisin täysin pyöreäksi. Mutta ensin juottaminen.

Auennut sauma. leimatkin tuli tutuiksi tämän projektin myötä.

Valitsin tämän sormuksen juottamiseen kolmos-juotteen. Lankajuotteiden sulamislämpötilat ilmaistaan numeroilla 2-5, joista 5 on kovin (sulaa korkeimmassa lämpötilassa), ja 2 on pehmein (sulaa alhaimmassa lämpötilassa).
 Kolmos-juote oli siis siinä mielessä hyvä valinta, että se on tarpeeksi kovaa jotta se kestää käyttöä, mutta tarpeeksi pehmeä, ettei juottamisen aikana olisi riskiä sulattaa vahingossa itse sormusta.

Korjattu sormus.

Juottamisen jälkeen filssasin sauman ja kiillotin sormuksen.Sekä seppä että asiakas oli hyvin tyytyväisiä lopputulokseen.

Sydänkilluke

Saatuani yhden tilaustyön valmiiksi, tulikin jo toinen tilaus. Ystäväni, luokkalainen lukioajoiltani, kiinnostui myös teoksistani, kun kuuli tekemästäni tilaustyöstä. Ystäväni kertoi ettei hänellä ollut mitään varsinaista lempisormusta, osittain pienten sormiensa takia. Joten täysin mittatilattu sormus olisi täydellinen ratkaisu tähän ongelmaan. Sen lisäksi hän saisi sormuksen jonka hän itse pääsisi suunnittelemaan ja josta tulisi täysin ainutlaatuinen.

Sovimme kahvittelut, jonka aikana suunnittelimme hänelle sormuksen. Päästyämme päätökseen sormuksen tyylistä, muodoista ja pinnoista, oli aika ottaa sormen ympärysmitta ja sanoa hyvästit. ensi-tapaamisella minulla olisi sormus ja toivottavasti toinen tyytyväinen asiakas.

Aloitin tämän sormusprojektin työstämällä itselleni sopivan aihion 3mm paksuisesta levystä. Leikkasin levystä liuskan joka oli n. puoli senttimetriä korkea, sormimitan pituinen ja 3mm paksu. Sitten hehkutin aihion, jonka jälkeen vedin sen läpi kuviovalssista. Kuviovalssi muotoili aihiota niin, että keskelle aihiota tuli puolipyöreä "harja" koko aihion pituudelta. Harjan kummallekin puolelle jäi tasaiset pinnat.

Pintapuolien muotoilun jälkeen, viilasin ja filssasin tulevat saumapinnat puhtaiksi, jonka jälkeen taivutin pinnat vastakkain. Hehkutin aihion yhtenäiseksi rinkulaksi, jonka jälkeen muotoilin sormuksen pyöreäksi sormusrautaa ja sormussupistina käyttäen. Loppuviilaus sauman kohdalla, niin että sauma sulautui pinnan muotoon, ja sitten alkoikin haastava osuus.

Oli aika yhdistellä osat. Ai niin, tähän sormukseen kuului osia. Tai pikemminkin osa. Suunnitelmassa oli puhetta "sydänlenkistä", eli sydämmen muotoisesta palasta, joka kiinnitetään sormukseen puolikkaalla lenkillä. Tämän kiinnittäminen osoittautuikin haastavaksi, lähinnä koska kiinitettävät palat olivat pieniä ja näin myös herkkiä sulamiselle.
Lisäksi juotosnesteen laittaminen puolilenkin juottopinnoille oli haastavaa. Pariinkin otteeseen juotosnestettä karkasi halutulta alueelta, ja jouduinkin sitten putsaamaan sormuksen kokonaan, jonka jälkeen sain sitten asetella kaikki palaset takaisin juottamispaikoilleen.





Juotosasetelmia. Oikealla pihti pitää sydänlenkistä kiinni, puolikas lenkki roikkuu vapaana.


Itse juote juoksi moitteitta. Hopean jäähdyttyä tarkistin juotosliitokset sekä varmistin, että sydänkilluke roikkuisi vapaasti puolilenkissä. Sydän riippui vapaana, mutta huomasin että toinen puolilenkin pää ei ollut juottunut kunnolla kiinni. Hetken asettelun jälkeen pääsin lämmittämään hopean uusiksi, ja tällä kertaa varmistin ettei juotteesta ollut pulaa.



Puolilenkin toinenkin pääty nyt kunnolla juotettuna

Tällä kertaa puolilenkin toinenkin pääty juottui kunnolla. Viilasin ylimääräisen juotteen pois, jonka jälkeen filssasin korun pinnat, etenkin sormuksen reunat sileiksi. Sitten oli aika kiillottaa somrus.

Sormus uusintajuotoksen jälkeen. Juotetta on annettu reilulla kädellä.

Kiillotuksen jälkeen sormus oli valmis. Parin päivän päästä se olikin esitelty omistajalleen, joka oli hyvin tyytyväinen. On omistajan lempisormus edelleenkin.

Valmis sormus ja tyytyväinen seppä kameran takana.