Tietoja itsestäni

Hei, olen Antonio, valmistunut hopeaseppäartesaaniksi Lahden Salpauskeskuksesta. Nyt opiskelen kultasepääartesaaniksi samassa paikassa. Tästä blogista pääset seuraamaan opiskeluaikani tekemiäni projekteja.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Hopeinen purkki

Hopeinen purkki oli koulutyön aiheena. Tarkoituksena oli siis suunnitella ja toteuttaa pieni, n. filmipurkin kokoinen hopeinen rasia/purkki, jonka kansi olisi saranaton, irrallinen osa, jonka saa liitettyä alaosaan sisäsarjan avulla.

Suunnittelin purkin umpimähkää samana aamuna kun suunnitelman piti olla valmis. Työskentelytapani ovat hieman epätavallisia (tai ainutlaatuisia niin kuin itselleni uskottelen..), mutta sain suunnitelmat valmiiksi juuri ennen kuin opettaja saapui työpisteelleni katsomaan piirroksiani.
Paperilla oli korkean mallinen purkki, jonka kannen ja purkin sauman alasärmää ympäröi ulkoinen kasvikuvioitu sarja.
Opettaja hyväksyi piirrokseni, joten pääsin aloittamaan hommat.

Ensin, aloitin muotoilemaan levyä pyöreäksi niin, että levyn vastakkaiset päädyt kohtaisivat toisensa, muodostaen putken. Juotospintojen puhdistamisen jälkeen juotin sauman kiinni. Se oli opiskeluaikani ensimmäinen pitkä sauma. Jännitin sitä ensin, etenkin kun luokkalaiseni jotka juottivat minua ennen sanoivat sen olevan vaikeata. Siksi juuri yllätyin siitä, kuinka helposti oma juottamiseni onnistui. Juotosta sai kyllä siistiä viilaamalla, mutta muuten sauma oli hyvä.

Siistimisen ja muotoilun (ja takopinnan teon) jälkeen oli aika työstää purkin pohja. Se tapahtui nopeasti niin, että hopeapeltiä leikattiin ympyräksi, jonka jälkeen se laitettiin pyöreän raudan päälle. Palanen naputeltiin koholleen reunoista, jotta pohja olisi sisään päin kohollaan. lopuksi vielä kappaleen filssaus, hienointa filssipaperia myöten, ja sitten olikin aika juottaa pohja kiinni purkkiin.

Pohjasta oli reunoille jätetty ylimääräistä ainetta n 1-2mm, jotta juotoksen aikana juote juoksisi mahdollisimman hyvin ja tasaisesti koko sauman pituudelta. Kum pohjan sauma saatiin vesitiiviiksi, oli aika ottaa ylimääräinen aine pois kultasepän saksilla ja viilalla. Lopputuloksena siisti ja reiätön sauma.

Nyt kun putken pätkästä oli tehty pohjallinen ja kanneton purkki, oli vuorossa kannen sauman sijainnin määrittäminen. Muiden luokkalaisteni purkkien saumoista tulisi yksinkertaiset, näkyvät saumat, mutta halusin itselleni jotain koristetta sauman juurelle.
Sitä varten tarvitsisin ulkosarjan.

Koska en halunnut ulkosarjankaan olevan luonnoltaan liian yksinkertaisen näköinen, päätin laittaa siihen kuviota kuviovalssilla. Ensin mittasin purkkini ympärysmitan halkaisijan. Parin laskutoimituksen jälkeen sain mitat, jonka mukaan lähtisin työstämään itselleni aluksi aihiota.

Leikkasin itselleni sukaleen hopeapeltiä, paksuudeltaan noin pari milliä. Seuraavaksi hehkutin hopean pehmeäksi, jotta kuvio painuisi siihen paremmin. Sitten naputin muovivasaralla palasen päädyt vastakkain niin, että saisin juotettua ne yhteen.
 Juotoksen jälkeen vielä vähän hienosäätöä niin, että ulkosarja olisi täysin pyöreä. Sen jälkeen aloin sovittamaan ulkosarjaa purkin ympärille.
Lyhyen venytys- ja pakotussession jälkeen sain ulkosarjan mahtumaan tiiviisti purkin ympärille, joten juottamisesta ei pitäis tulla ongelma.



Purkki ja ulkosarja. Seuraavaksi määritellään kannen sauman sijainti.



Ulkosarjan tarkan sijoittamisen ja juottamisen jälkeen, siistin ulkosarjan yläsauman niin, että se olisi mahdollisimman teräväpiirteinen. Seuraavaksi sahasin purkista palan ulkosarjan yläpuolelta. Tästä tulisi purkin kannen sivureunat.

Periaatteessa toimenpide oli samanlainen kuin purkin pohjan teko. Siihenkin juotettiin kupera palanen, mutta tällä kertaa ulospäin kuperaksi. Kannen juotto onnistui yhdellä yrityksellä, ja siistinnän jälkeen tuloksena oli hyvä kansi.

Kannen juoton lisäksi tuli purkkiin muotoilla sisäsarja niin, että se pitäisi kannen tiukasti kiinni purkissa. sarjan aihioksi valitsin 0,8mm paksuista hopeapeltiä, josta leikkasin muutaman millin levyisen suikaleen. Sitten taivutin päät yhteen ja juotin kiinni. lenkistä muotoilin ympyrän, jota sitten supistelin ja venyttelin kunnes se sopi tiukasti purkin reunan sisäpuolelle.

Seuraavaksi juotin sisäsarjan kiinni purkin runkoon, jonka jälkeen aloin sovittelemaan kantta. Pienen filssaussäätelyn jälkeen, kansi pysyi kiinni purkissa. Nyt oli jäljellä enää pinnan viimeistely.

Pinnan viimeistely sujui filssaten ja kiillottaen. Vielä tummennusta blitsin avulla, ja purkki olisi valmis.



Purkki blitsattuna. Vielä kiillotusta vaille.



 Blitsauksen jälkeen kiillotin vielä ulkosarjan pintaa kevyesti niin, että kuvio kiiltäisi, muttei kuitenkaan kuluisi pois.







Pyyhin vielä hohkakivijauheella pois tummennusta rungosta niin, että se näyttäisi luonnollisesti kuluneelta. Vaikkei kaikki saumat toteutuneet täydellisesti, niin olen kuitenkin itse tyytyväinen lopputulokseen kokonaisuutena.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kolme sormusta lisää

Päätin tehdä pari sormusta itselleni. Samaan syssyyn tuli tilaus lukioajan englanninkielen opettajaltani. Hän tilasi hevoskenkämäisen sormuksen, joka olisi osittain aukinainen, ja jonka avoimissa päissä olisi kaksi puolipalloa.

Omat sormukset sujuivat ongelmitta, ensimmäisen taoin pallovasaralla takopintakuvioiseksi ja kiillotin, toisen työnsin kuviovalssin läpi niin, että pintaan tuli antiikin Rooman tyylistä köynnöskuviota. Kummankin aihion sitten hehkutin, muotoilin, leikkasin ja juotin, jonka jälkeen viilasin, filssasin ja kiillotin molemmat.

Opettajani tilauksessa haastavin osio oli tehdä kaksi puolipalloa käsin niin, että peilipinta onnistuisi mahdollisimman hyvin.
Tein parastani, ja minä sekä opettajani olimme hyvin tyytyväisiä lopputulokseen.


Vasen: Takopintasormus vailla kiillotusta.
Keskellä: Opettajan tilaama sormus
Oikealla: Antiikin Rooman tyylinen lehtiköynnöskuviosormus


Kali-kali

Toteutin tämän riipustuotteen osin huvin vuoksi ja myös siksi, että oppisin hiekkavalutekniikan.
Kyseinen tuote sai nimekseen "Kali-kali", kun tuotteen saaja kutsui sitä kali-kaliksi tämän tuottaman äänen mukaan (tai siis tämän tuotteen inspiroiman piirroshahmon tuottaman äänen).

Tuote on toteutettu muistuttamaan pientä kalisevaa metsän henkeä piirroselokuvasta "Prinsessa Mononoke". Elokuvassa näitä kyseisiä metsänhenki-hahmoja on kymmenittäin, ja ne kulkevat metsissä ja elävät puissa ja kasvillisuudessa.
Kaulakorussani niitä on yksi.



Pikainen luonnos riipuksesta. Pää aika vinossa sekä piirtäjällä että piirrettävällä.



Aloitin toteuttamisen muovaamalla pienen "Kali-kalin" plastoliinista, jotta opettajani (ja neuvojani) näkisi ja ymmärtäisi täysin mitä olin tekemässä. Muovailin ensin pään, sitten pienen kehon kiinni päähän, sitten raajat. Näytin hahmon opettajalle, joka sanoi projektin olevan mahdollinen. Tosin minun pitäis tehdä hahmo uusiksi jostain muusta kuin plastoliinista, sillä plastoliini on liian pehmeää hiekkavaluun, ja kelvoton materiaali kipsivaluun. Joten aloitin alusta siis.




Ensimmäinen malli plastoliinista. Rantaretkellä. Kahden härän kanssa
Iltapajassa. Väsymys on hassu juttu.



Kysyin opettajaltani vielä, että olisiko hänellä mitään ehdotusta hahmon työstömteriaaliksi. Hän ehdotti istutusmuovia. En tiennyt materiaalista mitään, enkä tiennyt sen työstämisestäkään mitään, joten hyväksyin ehdotuksen.

Muotoilin hahmon istutusmuovista (Kova muovi joka pehmenee kiehuvan veden lämmössä ja kohmettuu jäähtyessään.), tosin nyt jälkeenpäin ajatellen olisin selvinnyt niin paljon helpommalla, kun olisin tehnyt hahmon suoraan sinisestä valuvahasta. Mutta en tiennyt silloin vielä koko valuvahan olemassaolosta, eikä opettajani muistanut vahan olemassaoloa.
Noh, selvisin hahmon muotoiluvaiheesta, vaikka vaikeuksia olikin. Jäähtyneenä muovi oli ihan liian kivaa mitenkään muokattavaksi, ja kuumana muovi taas miltei poltti sormen päitä, sekä tarttui tahmeasti sormiin. Tuskastelun lopputuloksena oli pieni muovinen hahmo, josta saisin sopivan hiekkavaluaihion.

Opettajani kertoi tässä vaiheessa ettei hiekkavalun teko olekaan hänelle niin tuttua, joten jouduin pyytämään opastusta muualta. Onneksi luokallani oli eräs kultasepän opin suorittanut, joka oli tehnyt hiekkavaluja aiemmin. Hän ei kuitenkaan aluksi uskaltanut neuvoa minua, koska hän pelkäsi, että hän saattaisi neuvoa virheellisesti, ja sitä mukaan pilata työni.
Pienen rohkaisun jälkeen, sain uskoteltua luokkalaiselleni, ettei hän onnistuisi pilaamaan työtäni ja että otan hänen opastuksensa vastaan täydellä vastuulla. Tajusimme myös myöhemmin että minulla olisi se muovinen hahmo pysyvästi niin, että vaikka ensimmäinen valu ei onnistuisikaan, niin siitä muovimallista saisi painettua heti uudet valukappaleet.

Joten ryhdyimme hommiin. Opastuksen kautta, valitsin sopivat muotit, joihin tulisi valuhiekkaa. Ensin täytettiin yksi valukehys hiekalla. Sitten painoimme muovihahmoni hiekan keskelle niin, että puolet hahmosta vajosi hiekkaan. Seuraavaksi täytimme toisen hiekkakehyksen tiiviisti niin, että sen sai nostettua ylös ilman että hiekka irtoaisi. Ensimmäisen kehyksen päälle lisäsimme siveltimellä talkkia, ja sitten painoimme päälle toisen kehyksistä. Painoimme puoliskot toisiinsa kiinni niin, että metallilaatta peitti päällimmäisen kehyksen. Näin hiekka painuisi tasaisesti ja tiiviisti vasten muovihahmoa, muodostaen tiiviin valukappaleen.
Tämän jälkeen päällimmäinen kappale vielä nostettiin pois pohjimmaisen päältä, ja tässä vaiheessa muovihahmo napattiin pois välistä. Pohjimmaiseen valukappaleeseen kaiverrettiin vielä pieni kouru josta hopea valuisi sisään, ja toiseen suuntaan kouru, jota pitkin ilma poistuisi hopean tieltä.
Päällimmäiseen kappaleeseen porattiin reikä niin, että reikää pitkin hopea pääsisi valumaan muotin sisällä olevaan hahmon malliseen koloon. Ja ei kun valamaan!

Valaminen itsessään onnistui vasta kolmannella kerralla, sillä kourut olivat kahdessa ensimmäisessä muotissa liian pienet. Kolmannella kerralla kaiversin kourut isoimmiksi, jolloinka valu onnistui täydellisesti.



Hopea-aihio valmiina happoaltaaseen.



Hopea valui hyvin, ja aihio onnistui. Lyhyen happokylvyn jälkeen, pääsin aloittamaan aihion työstämisen.
Sahasin aihion päästä irti hukkahopeat ja viilasin aihion valukappaleiden tuottamat pienet saumat. Sitten sahasin hahmon pohjan tasaiseksi niin, että se pystyisi istumaan pöydällä.

Koska istutusmuoviin oli niin vaikea kaivertaa yksityiskohtia, Tuli valusta aika ilmeetön. Jouduin siis kaivertamaan hamon kasvot vasta, kun se oli jo hopeaksi valettu. Tämä koitui hiukan problemaattiseksi.
En ollut aiemmin käyttänyt letkuporaa kaivertamiseen, ja pari luokkalaistani varoitti minua koulun omien terien tylsyydestä. Tylsyys saisi poran terät hyppimään ja pureutumaan, helposti naarmuttaen ja vaikeuttaen työntekoani tai jopa mahdollisesti pilaten työni.
Selvisin kumminkin suuremmitta ongelmitta.



Nyt on kasvojen piirteet ja raajojen rajat kaiverrettu.



Sitten seuraavaksi blitsiä. Blitsillä siis tummennetaan hopea kemiallisesti, kun luonnollisessa hapettumisessa kestäisi liian kauan. Se on omasta mielestäni varsin hyvä tehokeino hopeaesineille.



Innokas blitsaus.



Innoissani menin blitsaamaan hahmon ja vasta jälkeen päin tajusin, että siitä puuttuu kokonaan riipuslenkki. Noh, sitten vaan juottamaan.
Juotin lenkin kakkosjuotteella, ja juotoksen aikana oli aika kiinnostavaa seurata miten hahmo vaihtoi väriä. päättelin sen johtuvan blitsistä ja sen reagoinnista tuleen.



Värimuunnos lämmittämisen aikana. sinistä ennen hahmo kävi myös täysin kullan keltaisessa värispektrumissa.



Lenkki juottui paikoilleen täydellisesti. Seuraavaksi uusin blitsauksen.






Uusintablitsin jälkeen pyyhin ylimääräiset blitsit pois hohkakivijauheella, niin että hahmon kosketuspinnat tulivat mattahopean värisiksi, ja syvemmät uurteet ja piirteet vahvistuivat syvätumman harmaiksi. Enää nahkainen riipusnauha ja tuote on valmis.






Pistin pystyyn arvonnan, jonka voittaja saisi tuotteen palkinnoksi. Tarkoituksena oli saada ihmiset arvaamaan ja katselemaan tuotoksieni kuvia sivujeni kautta. Pettymyksekseni vain yksi ihminen vastasi, nimittäin tyttöystäväni isosisko. Hän ainakin oli täysin innoissaan tuotteesta. Hyvä niin. Ehkä muut ihmiset eivät vain kiinnostuneet tästä kyseisestä työstä.
Itse olen ainakin tyytyväinen lopputulokseen, vaikkei se vetänytkään yleisöä niin kuin toivoin.

Ensi kerralla sitten.










maanantai 18. marraskuuta 2013

Korjaushommia

Ystäväni otti yhteyttä minuun ilmoittaen, että hänen luokkasormuksesta oli sauma auennut. Hyi hyi sille sepälle, joka niin heikon sauman oli tehnyt. Lupauduin korjaamaan sauman. Korjaustöistähän tulee tulevaisuudessa (toivottavasti) osa arkista työpäivääni.

Hain sormuksen kaveriltani, ja sitten alkoikin korjausoperaatioon valmisteleva operaatio. Ensin hehkutin sormuksen, jotta käsittely onnistuisi helpommin, eikä olisi vaaraa, että sormuksen sisäinen jännite saisi sormusta katkeamaan tai repeämään.
Hehkutuksen jälkeen filssasin sauman kummankin puolen sileäksi ja puhtaaksi. Sitten taitoin sormusta sen verran kasaan, että saumat olisivat tiiviisti kiinni toisissaan. Juottamisen jälkeen sen saisi sitten siistittyä ja muotoiltua takaisin täysin pyöreäksi. Mutta ensin juottaminen.



Auennut sauma. leimatkin tuli tutuiksi tämän projektin myötä.



Valitsin tämän sormuksen juottamiseen kolmos-juotteen. Lankajuotteiden sulamislämpötilat ilmaistaan numeroilla 2-5, joista 5 on kovin (sulaa korkeimmassa lämpötilassa), ja 2 on pehmein (sulaa alhaimmassa lämpötilassa).
 Kolmos-juote oli siis siinä mielessä hyvä valinta, että se on tarpeeksi kovaa jotta se kestää käyttöä, mutta tarpeeksi pehmeä, ettei juottamisen aikana olisi riskiä sulattaa vahingossa itse sormusta.



Korjattu sormus.



Juottamisen jälkeen filssasin sauman ja kiillotin sormuksen.Sekä seppä että asiakas oli hyvin tyytyväisiä lopputulokseen.













sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sydänkilluke

Saatuani yhden tilaustyön valmiiksi, tulikin jo toinen tilaus. Ystäväni, luokkalainen lukioajoiltani, kiinnostui myös teoksistani, kun kuuli tekemästäni tilaustyöstä. Ystäväni kertoi ettei hänellä ollut mitään varsinaista lempisormusta, osittain pienten sormiensa takia. Joten täysin mittatilattu sormus olisi täydellinen ratkaisu tähän ongelmaan. Sen lisäksi hän saisi sormuksen jonka hän itse pääsisi suunnittelemaan ja josta tulisi täysin ainutlaatuinen.

Sovimme kahvittelut, jonka aikana suunnittelimme hänelle sormuksen. Päästyämme päätökseen sormuksen tyylistä, muodoista ja pinnoista, oli aika ottaa sormen ympärysmitta ja sanoa hyvästit. ensi-tapaamisella minulla olisi sormus ja toivottavasti toinen tyytyväinen asiakas.

Aloitin tämän sormusprojektin työstämällä itselleni sopivan aihion 3mm paksuisesta levystä. Leikkasin levystä liuskan joka oli n. puoli senttimetriä korkea, sormimitan pituinen ja 3mm paksu. Sitten hehkutin aihion, jonka jälkeen vedin sen läpi kuviovalssista. Kuviovalssi muotoili aihiota niin, että keskelle aihiota tuli puolipyöreä "harja" koko aihion pituudelta. Harjan kummallekin puolelle jäi tasaiset pinnat.

Pintapuolien muotoilun jälkeen, viilasin ja filssasin tulevat saumapinnat puhtaiksi, jonka jälkeen taivutin pinnat vastakkain. Hehkutin aihion yhtenäiseksi rinkulaksi, jonka jälkeen muotoilin sormuksen pyöreäksi sormusrautaa ja sormussupistina käyttäen. Loppuviilaus sauman kohdalla, niin että sauma sulautui pinnan muotoon, ja sitten alkoikin haastava osuus.

Oli aika yhdistellä osat. Ai niin, tähän sormukseen kuului osia. Tai pikemminkin osa. Suunnitelmassa oli puhetta "sydänlenkistä", eli sydämmen muotoisesta palasta, joka kiinnitetään sormukseen puolikkaalla lenkillä. Tämän kiinnittäminen osoittautuikin haastavaksi, lähinnä koska kiinitettävät palat olivat pieniä ja näin myös herkkiä sulamiselle.
Lisäksi juotosnesteen laittaminen puolilenkin juottopinnoille oli haastavaa. Pariinkin otteeseen juotosnestettä karkasi halutulta alueelta, ja jouduinkin sitten putsaamaan sormuksen kokonaan, jonka jälkeen sain sitten asetella kaikki palaset takaisin juottamispaikoilleen.




Juotosasetelmia. Oikealla pihti pitää sydänlenkistä kiinni, puolikas lenkki roikkuu vapaana.



Itse juote juoksi moitteitta. Hopean jäähdyttyä tarkistin juotosliitokset sekä varmistin, että sydänkilluke roikkuisi vapaasti puolilenkissä. Sydän riippui vapaana, mutta huomasin että toinen puolilenkin pää ei ollut juottunut kunnolla kiinni. Hetken asettelun jälkeen pääsin lämmittämään hopean uusiksi, ja tällä kertaa varmistin ettei juotteesta ollut pulaa.




Puolilenkin toinenkin pääty nyt kunnolla juotettuna



Tällä kertaa puolilenkin toinenkin pääty juottui kunnolla. Viilasin ylimääräisen juotteen pois, jonka jälkeen filssasin korun pinnat, etenkin sormuksen reunat sileiksi. Sitten oli aika kiillottaa somrus.
Sormus uusintajuotoksen jälkeen. Juotetta on annettu reilulla kädellä.



Kiillotuksen jälkeen sormus oli valmis. Parin päivän päästä se olikin esitelty omistajalleen, joka oli hyvin tyytyväinen. On omistajan lempisormus edelleenkin.
Valmis sormus ja tyytyväinen seppä kameran takana.

torstai 17. lokakuuta 2013

Kaksitasoinen sormus

Harjoitussormusten valmistuttua, olin laittanut enemmän kuvia ja päivityksiä opiskelustani erääseen tunnettuun populaarimediasivustoon. Tämän kyseisen sivun kautta ovat ystäväni päässeet omavalintaisesti seuraamaan opintojeni ja töideni tilanteita, ja nyt hopealusikan valmistuttua, alkoi lähipiirini kiinnostus töitäni ja taitojani kohtaan herätä.

Eräs opettajistani lukioajoiltani kommentoi ylistävästi töitäni, ja oli kiinnostunut mahdollisista tilaustöiden teettämisistä. Kävime pienen keskustelun siitä, mitä kaikkea voin tehdä, ja minkälaisissa hinnoissa liikkuisimme, jonka jälkeen opettaja päätti haluta sormuksen.
Olin itsekin ihan mielissäni päätöksestä, sillä itse pidän erityisesti sormusten tekemisestä. Sovimme että tulisin Lahdesta henkilökohtaisesti opettajan luokse, jotta voisimme yhdessä suunnitella hänelle sormuksen.

Eksoottisen etelän matkani aikana saimme suunniteltua yksinkertaisen, mutta silti käytännöllisen muotoisen, ja esteettisen sormuksen, jonka tulisin toteuttamaan sillä välin kun muut luokallani olivat vielä tekemässä lusikoitaan.

Sormuksesta oli tarkoitus tulla kaksitasoinen, matalempi taso jonka keskellä olisi puolipyöreä harjas, joka kiersi koko sormuksenn kehän.

Sormuksen aihio, muotoiltuna valmiiksi huottmaista varten
Sopivan mittaisen hopeapalan löydyttyä lähden vetämään hopeapalan kuviovalssin läpi. Kuviovalssi antaa sormukselle vaatimani muodon, ja jäljestä tulee tasaisempaa kuin jos sitä viilalla yrittäisi aikaan saada.

Kun sormus on kuvioitu ja hiottu, sitä väännetään niin, että päädytä ovat kohtisuoraan kiinni toisissaan. Sen jälkeen sormusta kuumennetaan vähän, niin että voidaan laittaa booraksia tulevan sauman kohdalle. Booras puhdistaa sauman, ja auttaa juotetta juoksemaan tasaisesti saumalle. Sitten kun booras on levitetty, sormus kuumennetaan hehkuvaksi, kunnes juote sulaa sormukseen, ja juoksee saumaan sinetöiden sormuksen päät yhteen.

Sauma on nyt hiottu ja filssattu niin ettei sitä erota muusta sormuksesta lainkaan.

Kun sormus on jäähdytetty vedessä juottamisen jälkeen, voidaan se muotoilla sormuksen muotoiseksi, elikä pyöreäksi. Tämän jälkeen onkin jäljellä sauman kätkeminen filssaamalla, ja loppukiillotus.

Lopputulos: kiiltävä ja sileä











keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kolmen sormuksen harjoitus

Sain lusikan mallikkasti valmiiksi, ja vielä ajoissa, joten päätin kokeilla jotain mitä olin jo jonkin aikaa himoinnut. Nimittäin sormusten tekoa. Tosin opettaja kehoitti tekemään ensin harjoittelukappaleen messingistä, lähinnä jotta oppisin sormuksen mittojen perusteet. Perusteiden jälkeen päästiinkin sitten hopean ääreen.



Vasen: Antiikin Rooman kuviotyylillä koristeltu sormus
Keskellä: Kiiltävä pyöreäpintainen ja pohjainen sormus
Oikealla: Messinkinen harjoitus sormus


Päätin aloittaa yksinkertaisesta sormuksesta. Muotoilin alkuaihion ensin sopivan ohkaiseksi, jotta sitä voisi vetää lankaraudan läpi haluamani muotoiseksi ja paksuiseksi. Ennen vetämistä ohensin vielä pätkän aihiosta niin että se mahtuisi raudan lävitse. Raudan läpäisevästä pätkästä otin kiinni vetopihdeillä, ja vedin sitten loputkin hopeasta vetoraudan läpi, näin ohentaen ja venyttäen hopeata.
Parin vedon jälkeen, oli sormuksen ainevahvuus sopiva.
Seuraavaksi sahasin sormuksesta sopivan mittaisen, ja sitten taivutin päädyt yhteen niin, että sahatut pinnat olivat vastakkain, täten muodostaen tulevan sauman. Juoton jälkeen sormus naputeltiin muotoon ja käytettiin hapossa, jolloinka siitä tuli puhtaan valkea, hapon jättäessä pintaan hienohopeakerroksen.


Sormus hienohopeakerroksen peittämänä



Hapon jälkeen filssasin sauman pois näkyvistä ja kiillotin sormuksen valmiiksi. Olin tyytyväinen ensimmäiseen hipesormukseeni, ja päätin pitää sen itselleni.

Seuraavan sormuksen tein käyttäen antiikin Rooman kuviotyyliä jäljittelevää kuviovalssia.
Aihio siis muotoiltiin ensin tangoksi, joka sitten käytettiin kuviovalssin läpi kerran, muodostaen kuvion pintaan. Tämän jälkeen aihio taivutettiin umpinaiseksi, juotettiin, ja pyöristettiin sormusraudan avulla. muotoilun jälkeen sormus hapotettiin ja kiillotettiin.
Lopputulos oli erinomainen, ja päätin taas pitää sen itselläni. Päätin myös tehdä toisen samanlaisen sormuksen, ja antaa sen lahjaksi eräälle tärkeälle henkilölle.



Antiikin Rooman sormus hienohopeapinnalla



sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Hopealusikka

Kun aloitin opiskeluni Lahdessa, saimme luokan kanssa ensimmäiseksi tehtäväksemme hopealusikan. Hopealusikka oli hyvä tehtävä aloittelevalle hopeasepälle monella tavalla, kuten esimerkiksi sen monipuolisesti vaativasta työstöstä.

Lusikan suunnittelu ja muotoilu olivat periaatteessa vapaita, kunhan lusikan saisi suoritettua niin, ettei siinä menisi opintojaksoa enempää aikaa. Eli ei siis saanut suunnitella mitään älyttömän vaikeata.

Suunnittelin itselleni lusikan jonka varsi olisi letitettyä tyyliä. Tykkäsin sen yksinkertaisesta, mutta silti esteettisestä mallista. Varren häntään halusin leveämmän, kalan evämaisen päätelmän, johon tulisi läpisahattu reikä. Luiskan pesä saisi olla pyöreähkö, mantelimainen muodoltansa. Lisäksi halusin että lusikan kahva sulautuisi pesän muotoihin särmättömästi, mutta niin että yksi punoksista jatkuisi pesän yläreunaan, ja toinen sen alle. Sitten aloitimme.


Lusikan luonnos ja aihio

Aluksi meille jokaiselle punnittiin hukkahopeasta (hukkapaloja joita on palautettu koulun raakamateriaalitoimistoon prosessoitavaksi/kierrätettäviksi), josta sitten sulattaisimme ja valaisimme itsellemme aihiot lusikoitamme varten.

Itse pääsin valamaan kaksi kertaa, sillä ensimmäisen kerran valoin itselleni neliskanttisen aihion, opettajan neuvojen mukaan, mutta kun myöhemmin neuvottelin opettajan kanssa ideastani, ilmenikin että opettajani oli ymmärtänyt suunnitelmani väärin. Joten aihio sulatettiin ja työstin sitten uuden aihion itselleni.Kun aihio oli muotoiltu niin, että se peitti luonnokseni paperilla, oli aika siirtää luonnos asetoonin avulla paperilta aihiolle.

Luonnos kopioitiin kopiokoneella, jonka jälkeen tuore kopio asetettiin aihion päälle niin, että mustepinta ja hopea ovat vastakkain. Sitten otetaan pumpulituppo, johon laitetaan asetoonia, jonka jälkeen tupolla taputellaan paperia kosteaksi, kunnes koko kuvio on kostutettu. Sitten kun paperi on kuivunut, sen voi ottaa pois, ja luonnoksen pitäisi olla siirtynyt hopean pinnalle.
Luonnos kiinnittyy hopean pintaan huomattavasti paremmin, jos aihion pintaa ensin filssataan.

Luonnoksen siirtämisen jälkeen päästiin sahaamaan ja muotoilemaan aihiota. Ensin oli vuorossa karkea muotoilu, joka meinasi lähinnä yleisen muodon hakemista, ja suurimman hukkahopean poistamista.

 
Lusikkaa on nyt sahattu, hiottu filssattu. Pesääkin on muotoiltu.

Myös lusikan pesää alettiin tässä vaiheessa muotoilemaan. Pesän muotoilun vuoksi piti alkuun etsiä sopivaa lusikkarautaa, jonka muoto olisi tekijälle mielyttävä. Valitsin omaa lusikkaani varten matalapohjaisen ja soikean mallisen raudan. Raudan löydyttyä tuli seuraavaksi lyödä sillä raudalla sopiva monttu lyijyalustaan niin, että hopean voi sitten lyödä sopivan malliseksi, lyijyalustan montun ohjatessa reunojen muodostumista.

Pesän muodostamisen jälkeen oltiin jo yli puolessa välissä. Pesän reunat hiottiin niin, ettei niihin jäänyt terävää särmää. Sisäpinta tasoitettiin skaavarilla ja vilssillä, jonka jälkeen se kiilotettiin. Lusikan varsikin vilssattiin pyöreämmäksi, ja urat jotka erottivat kahdet punokset toisistaan viilattiin niin etteivät ne kiillottaessa katoaisi.

Kiillottamisen jälkeen lusikka vielä pestiin ammoniakilla, jonka jälkeen se hopeoitiin. Lopullinen hopeointi vielä pyyhittiin kiiltäväksi opettajan omalla kiillotustahnalla, ja voin sanoa, että lopputulos oli sangen mielyttävä.

Lopputulos.
 
 
 

torstai 3. lokakuuta 2013

Hopeahommia: Blogin Avaus

Suomeksi: Hei, olen opiskelijana Suomessa, Lahdessa, ja opiskelen artesaanilinjalla hopeasepän ammattia. Olen käynyt sitä ennen lukion ilmaisutaidon linjan, ja sitä ennen peruskoulun englannin kielisessä koulussa.

Laitoin tämän blogin pystyyn nyt toistaiseksi opiskelujeni ajaksi, jotta saisin tallennettua opiskeluani, sen tuotoksia, sekä hyvässä, että pahassa.

Blogin tarkoitus on toimia työtä ja aatteitani ammentavana lähteenä, johon tieto ja taito kirjataan. Tätä kautta päästään katselemaan töideni valmistelua ja valmistumista päiväkirjamaisten tekstien ja kuvien kera.
Lisäksi voi sitten myöhemmin katsella kuinka kehityn sekä hopeaseppänä, että ihmisenä tämän koulutuksen myötä.



In English: Hi, I'm a student of the artisan crafts in Finland, Lahti city. I'm studying to be a Silversmith for now. Before this, I went to highschool at a performing arts class, and as for my elementary school, I went to The English School.

I set up this blog while I'm studying, so that I can record my studies and things that I've leaned during mentioned studies.

In a way, the blog lets me and you, the audience, see and read about my thoughts and works and such. You shall witness my works, my struggles, and hopefully, my success.

 
 
 
Enjoy.