Kali-kali

Toteutin tämän riipustuotteen osin huvin vuoksi ja myös siksi, että oppisin hiekkavalutekniikan.
Kyseinen tuote sai nimekseen "Kali-kali", kun tuotteen saaja kutsui sitä kali-kaliksi tämän tuottaman äänen mukaan (tai siis tämän tuotteen inspiroiman piirroshahmon tuottaman äänen).

Tuote on toteutettu muistuttamaan pientä kalisevaa metsän henkeä piirroselokuvasta "Prinsessa Mononoke". Elokuvassa näitä kyseisiä metsänhenki-hahmoja on kymmenittäin, ja ne kulkevat metsissä ja elävät puissa ja kasvillisuudessa.
Kaulakorussani niitä on yksi.

Pikainen luonnos riipuksesta. Pää aika vinossa sekä piirtäjällä että piirrettävällä.

Aloitin toteuttamisen muovaamalla pienen "Kali-kalin" plastoliinista, jotta opettajani (ja neuvojani) näkisi ja ymmärtäisi täysin mitä olin tekemässä. Muovailin ensin pään, sitten pienen kehon kiinni päähän, sitten raajat. Näytin hahmon opettajalle, joka sanoi projektin olevan mahdollinen. Tosin minun pitäis tehdä hahmo uusiksi jostain muusta kuin plastoliinista, sillä plastoliini on liian pehmeää hiekkavaluun, ja kelvoton materiaali kipsivaluun. Joten aloitin alusta siis.





Ensimmäinen malli plastoliinista. Rantaretkellä. Kahden härän kanssa
Iltapajassa. Väsymys on hassu juttu.

Kysyin opettajaltani vielä, että olisiko hänellä mitään ehdotusta hahmon työstömteriaaliksi. Hän ehdotti istutusmuovia. En tiennyt materiaalista mitään, enkä tiennyt sen työstämisestäkään mitään, joten hyväksyin ehdotuksen.

Muotoilin hahmon istutusmuovista (Kova muovi joka pehmenee kiehuvan veden lämmössä ja kohmettuu jäähtyessään.), tosin nyt jälkeenpäin ajatellen olisin selvinnyt niin paljon helpommalla, kun olisin tehnyt hahmon suoraan sinisestä valuvahasta. Mutta en tiennyt silloin vielä koko valuvahan olemassaolosta, eikä opettajani muistanut vahan olemassaoloa.
Noh, selvisin hahmon muotoiluvaiheesta, vaikka vaikeuksia olikin. Jäähtyneenä muovi oli ihan liian kivaa mitenkään muokattavaksi, ja kuumana muovi taas miltei poltti sormen päitä, sekä tarttui tahmeasti sormiin. Tuskastelun lopputuloksena oli pieni muovinen hahmo, josta saisin sopivan hiekkavaluaihion.

Opettajani kertoi tässä vaiheessa ettei hiekkavalun teko olekaan hänelle niin tuttua, joten jouduin pyytämään opastusta muualta. Onneksi luokallani oli eräs kultasepän opin suorittanut, joka oli tehnyt hiekkavaluja aiemmin. Hän ei kuitenkaan aluksi uskaltanut neuvoa minua, koska hän pelkäsi, että hän saattaisi neuvoa virheellisesti, ja sitä mukaan pilata työni.
Pienen rohkaisun jälkeen, sain uskoteltua luokkalaiselleni, ettei hän onnistuisi pilaamaan työtäni ja että otan hänen opastuksensa vastaan täydellä vastuulla. Tajusimme myös myöhemmin että minulla olisi se muovinen hahmo pysyvästi niin, että vaikka ensimmäinen valu ei onnistuisikaan, niin siitä muovimallista saisi painettua heti uudet valukappaleet.

Joten ryhdyimme hommiin. Opastuksen kautta, valitsin sopivat muotit, joihin tulisi valuhiekkaa. Ensin täytettiin yksi valukehys hiekalla. Sitten painoimme muovihahmoni hiekan keskelle niin, että puolet hahmosta vajosi hiekkaan. Seuraavaksi täytimme toisen hiekkakehyksen tiiviisti niin, että sen sai nostettua ylös ilman että hiekka irtoaisi. Ensimmäisen kehyksen päälle lisäsimme siveltimellä talkkia, ja sitten painoimme päälle toisen kehyksistä. Painoimme puoliskot toisiinsa kiinni niin, että metallilaatta peitti päällimmäisen kehyksen. Näin hiekka painuisi tasaisesti ja tiiviisti vasten muovihahmoa, muodostaen tiiviin valukappaleen.
Tämän jälkeen päällimmäinen kappale vielä nostettiin pois pohjimmaisen päältä, ja tässä vaiheessa muovihahmo napattiin pois välistä. Pohjimmaiseen valukappaleeseen kaiverrettiin vielä pieni kouru josta hopea valuisi sisään, ja toiseen suuntaan kouru, jota pitkin ilma poistuisi hopean tieltä.
Päällimmäiseen kappaleeseen porattiin reikä niin, että reikää pitkin hopea pääsisi valumaan muotin sisällä olevaan hahmon malliseen koloon. Ja ei kun valamaan!

Valaminen itsessään onnistui vasta kolmannella kerralla, sillä kourut olivat kahdessa ensimmäisessä muotissa liian pienet. Kolmannella kerralla kaiversin kourut isoimmiksi, jolloinka valu onnistui täydellisesti.

Hopea-aihio valmiina happoaltaaseen.

Hopea valui hyvin, ja aihio onnistui. Lyhyen happokylvyn jälkeen, pääsin aloittamaan aihion työstämisen.
Sahasin aihion päästä irti hukkahopeat ja viilasin aihion valukappaleiden tuottamat pienet saumat. Sitten sahasin hahmon pohjan tasaiseksi niin, että se pystyisi istumaan pöydällä.

Koska istutusmuoviin oli niin vaikea kaivertaa yksityiskohtia, Tuli valusta aika ilmeetön. Jouduin siis kaivertamaan hamon kasvot vasta, kun se oli jo hopeaksi valettu. Tämä koitui hiukan problemaattiseksi.
En ollut aiemmin käyttänyt letkuporaa kaivertamiseen, ja pari luokkalaistani varoitti minua koulun omien terien tylsyydestä. Tylsyys saisi poran terät hyppimään ja pureutumaan, helposti naarmuttaen ja vaikeuttaen työntekoani tai jopa mahdollisesti pilaten työni.
Selvisin kumminkin suuremmitta ongelmitta.

Nyt on kasvojen piirteet ja raajojen rajat kaiverrettu.

Sitten seuraavaksi blitsiä. Blitsillä siis tummennetaan hopea kemiallisesti, kun luonnollisessa hapettumisessa kestäisi liian kauan. Se on omasta mielestäni varsin hyvä tehokeino hopeaesineille.

Innokas blitsaus.

Innoissani menin blitsaamaan hahmon ja vasta jälkeen päin tajusin, että siitä puuttuu kokonaan riipuslenkki. Noh, sitten vaan juottamaan.
Juotin lenkin kakkosjuotteella, ja juotoksen aikana oli aika kiinnostavaa seurata miten hahmo vaihtoi väriä. päättelin sen johtuvan blitsistä ja sen reagoinnista tuleen.

Värimuunnos lämmittämisen aikana. sinistä ennen hahmo kävi myös täysin kullan keltaisessa värispektrumissa.

Lenkki juottui paikoilleen täydellisesti. Seuraavaksi uusin blitsauksen.

Uusintablitsin jälkeen pyyhin ylimääräiset blitsit pois hohkakivijauheella, niin että hahmon kosketuspinnat tulivat mattahopean värisiksi, ja syvemmät uurteet ja piirteet vahvistuivat syvätumman harmaiksi. Enää nahkainen riipusnauha ja tuote on valmis.

Pistin pystyyn arvonnan, jonka voittaja saisi tuotteen palkinnoksi. Tarkoituksena oli saada ihmiset arvaamaan ja katselemaan tuotoksieni kuvia sivujeni kautta. Pettymyksekseni vain yksi ihminen vastasi, nimittäin tyttöystäväni isosisko. Hän ainakin oli täysin innoissaan tuotteesta. Hyvä niin. Ehkä muut ihmiset eivät vain kiinnostuneet tästä kyseisestä työstä.
Itse olen ainakin tyytyväinen lopputulokseen, vaikkei se vetänytkään yleisöä niin kuin toivoin.

Ensi kerralla sitten.