Donitsisormus

Koulutehtävänä tuli valmistaa ontto sormus, vähän manttelisormuksen tapaan. Tähän yhdistin opettajan suostumuksella toisen koulutehtävän, putki-istutuksen.

Tekniikkana putki-istutus muistuttaa puoliksi kruunu-istutusta ja puoliksi umpisarjaistutusta. Ensiksi tehdään putki jonka sisä-halkaisija on kiven halkaisijan kanssa lähes saman kokoinen.
Seuraavaksi putken sisäpintaan tehdään sovitukset ottamalla materiaalia pois sisäpinnasta mikromoottorilla.
Lopuksi kivi asetetaan paikoilleen ja reunat painetaan kiven ympärille.

Itse sormuksen runko valmistettiin kahdessa osassa. Ensiksi leikattiin sapluunan avulla kappale 0.8mm hopealevyä, josta muodostettiin rengas. Sauman juotoksen jälkeen, sormuksen ulkokappaletta muotoiltiin pyöreäksi ja kaarevaksi punsselin päällä naputellen.
Kun ulkokuori oli mielyttävän muotoinen, se hiottiin pinnalta tasaiseksi. Tämän jälkeen sisälle sovitettiin sisäsarja, joka tulisi määrittämään sormuksen lopullisen koon.

Sisäsarja juotettiin yhtenäiseksi rinkulaksi, jonka jälkeen sen profiili skarpattiin sormuspinnan päällä. Leimaaminen tuli tapahtua normaalista poikkeavasti tässä vaiheessa, sillä onttoa sormusta olisi mahdoton muuten leimata jälkikäteen.

Runko kasaan juotettuna. Värit tulevat juotosnesteestä.

Leimaamisen ja sovittelun jälkeen, sisäsarja juotettiin kiinni ulkosarjaan. Ylimääräiset sisäsarjan osat sahattiin ja viilattiin pois, jonka jälkeen sormus kiillotettiin.

Valmis runko ja tuleva kivi.

Rastafar- niittisormus

Koulutyöksi saimme tehtävän suunnitella ja toteuttaa sormus, jossa käyttäisimme materiaaleina muutakin kuin jalometalleja. Sormuksen kiinnittämistekniikaksi annettiin niittaustekniikka.

Itse lähdin suunnittelemaan sormusta joka koostuisi hopeasta ja akryylistä, eli värillisestä muovista. En ollut työstänyt akryyliä korumerkityksissä tätä tehtävää ennen, joten tässä vaiheessa akryylin työstäminen vielä kiinnosti minua.
Tulisin huomaamaan, että akryylin kanssa työskentely olisikin astetta haastavampaa.

Esityskuva suunnittelemastani somruksesta.
Piirsin kaksi, jotta sormuksen näkisi joka puolelta.

Ensin sahasin hopealevystä päällys- ja välikappaleet. Tämä sujui helposti tottunein ottein. Seuraavaksi siirryin sahaamaan akryyliä. Opettaja neuvoi käyttämään erilaista sahan terää akryylin sahausta varten.

Tämä terä oli kierretty spiraalille niin, että hampaat osoittivat joka suuntaan. Sahaaminen tällä terällä oli hieman haastavampaa, sillä spiraalilla olevat hampaat vetivät terää hiukan minne sattuu, joten suoran viivan saatika sitten ympyrän kehän sahaus oli haasteellista. Sahasin niin, että jätin ekstramateriaalia ääriviivojen ylle, jotta voisin sitten hiomalla korjailla rajoja.

Tosin, hiominenkaan ei sujunut ihan odotetusti. Koitin liimata kaikki kappaleet väliaikaisesti yhteen, jotta voisin työstää niitä yhtenä kappaleena, saaden niille mahdollisimaan hyvän symmetrian.
Tämä ei kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla, sillä kappaleet eivät pysyneet yhdessä. Liima liukui akryylin sileällä pinnalla.

Huomattuani tämän ongelman, päätin porata jokaiseen kappaleeseen niittausreiät, joihin pistäisin väliaikaisesti messinkilankaa, jotta palat pysyisivät paikoillaan. Tämä tekniikka toimi, ja pääsin toistasieksi kunnolla työstämään sormusta.

Hioin palasia, jonka jälkeen oli tarkoitus kiilloittaa hopeakappaleet. Tässä kohtaan ajattelin säästäväni aikaa jättämällä hopeakappaleet akryylien väliin ja kiillottamalla koko sormusta.
Huomasin virheeni.

Kiilloitus alkakoon!!!

Kiillottaessa hopeakappaleet kyllä kiillottuivat, mutta kiillottamisen lämpö sai myös akryylien pinnat sulamaan. Huomasin tämän työstäessäni sormuksen "kasvoja", harjumaisia muotoja sormuksen taulussa.

"Aaltoileva" pinta sormuksen taulussa.

Akryylin pinta jäi muistuttamaan aaltoilevaa vettä, joka kyllä näytti ihan mielyttävältä pintakäsittelyltä, joten annoin sen olla. Kiillotin loput sormuksesta varovaisemmin.

Sormusta sovittamassa. Hyvä on!

Lopputulos oli hankaluuksiin nähden hyvä, tosin tämä koko projekti tuntui kyllä enimmäkseen kantapään kautta oppimiselta.

Lopputulos!

Kasa emaliriipuksia

Viimeiseksi koulutyöksi tein kasan emaliriipuksia. Nämä ovat valmistettu käyttämällä "voileipätekniikkaa", jossa 0.8mm levyn päälle juotetaan ohuempaa ja kuviosahattua levyä, jonka kuvo sitten täytetään emalilla.

Tässä pari työtä.

The all seeing eye.

Valmiit emalikorut.

kaikkinäkevä silmä ja verikyynel.

WoW-Riipus.

Triforce- Riipus.

Kuningasketju/Kuningatarketju

Koulutyöksi tuli suunnitella ja valmista riippus. Ajatuksistani ammensinkin erittäin raskasmallisen miesten riipuksen. Ketjun halusin tehdä kuningasketjulenkityksellä, jonka keskelle tulisi suurempia lenkkejä tassasin inttervallein. Näihin suurempiin lenkkeihin kiinnittäisin keihään tai nuolen kärkiä muistuttavia riipuspalasia.

Työ alkoi hopealangan vedolla. Aloitin 4mm paksusta tangosta, jonka ohensin vähän päälle puolitoista milliä paksuiseksi langaksi. Vetäessä langan pituus moninkertaistui, noin nyrkin pituudesta yli pariin metriin. Tulisin huomaamaan, että kuningasketju tartivtsisi lenkkejä huomattavan paljon, joten tulisin toistamaan tämän prosessin pariinkin otteeseen.

Ei tarvitse muuta kuin lähteä vetämään!

 Langan vedon jälkeen, Hopealanka kierrettiin paksun messinkisen sydänlangan ympärille. Sydän langan ympärysmitta määrittäisi lenkkien sisäkehän ympärysmitan.

Vakavin ottein työstetty!

Tiukasti kierrettyä hopealankaa.

 Kun pari metriä hopealankaa oli kierretty sydänlangan ympärille, oli aika sahata lenkit auki. Samalla lenkit irtoavat sydänlangan ympäriltä. Lopputuloksena läjäpäin pieniä, avonaisia hopearenkaita.

Sitten alkoi varsinainen kokoaminen. Kesti hetken, ennen kuin sormet oppivat systemaattisen ketjun teon, mutta lopulta ketjun kasaaminen alkoi onnistua jo melkein automaattisesti.

Ylempi pätkä ns. yksi "kuvio", alempana kaksi kuviota toisiinsa liitettyinä.

Ja niin, pinenestä nysästä kasvoi ranteen ympäri mentävä ketju, josta vuorostaan kasvoi pidempi...

Vauvan ranteen ympäri mentävä ketju.

Oman ranteen ympäri mentävä ketju.

Kokoamisvälineet ja kasa avonaisia lenkkejä.

Kaulan ympäri mentävä.

Ja sillä välin kun kasasin ketjua, niin myös sahasin ja taoin "nuolen kärkiä". Nämä kiinnitettäisiin ketjun kiillotuksen jälkeen. Valmistusmateriaalina toimi 0.8mm paksuinen hopealevy.

Lopputuloksesta tuli hieno, ja opettajan sanoja lainaten "miehekäs ja vankkatekoinen."

"miehekäs ja vankkatekoinen", kuten luojansakin!

Pakotustyö: Lorienin Lehti

Saimme pakotuskurssilla tehtäväksemme valmistaa rintaneula. Koristeosa tulisi toteuttaa pakotustekniikalla.

Pakottaminen tekniikkana sisältää ohuen metallilevyn osittaista upottamista pikipataan niin, että levyn pinta on käsiteltävissä. Pikipata estää levyn liikkumista ja liiallista vääristymistä, kun sitä muovataan erilaisin punsselein ja vasaroinnin avulla.

Ensin harjoittelimme tekniikkaa kuparilevyllä. Samalla pääsin näkemään, minkälaisia haasteita minulla tulisi olemaan vastassani tämän työn kanssa, ja mitkä näistä haasteista tai rajoista vaikuttaisivat lopullisen työni suunnitteluun.

Ensin tehtiin harjoituskappale valmista mallista.

Harjoituskappaleen malleista valitsin Tudorin ruusun.

Materiaali pysyi hallussa koko harjoituskierroksen, eikä mitään ongelmia ilmennyt. Huomiota piti vain kiinnittä terävien harjujen (piikkien) muotoilussa, ettei materiaali vahingossa repeytyisi. Kokeilun jälkeen oli aika siirtyä hopean kanssa työskentelemään.

Itse päätin aika nopeasti tehdä rintaneulan "Taru sormusten herrasta"-teemalla. Elokuvassa sekä kirjassa mainitaan osan sankareista kantavan niin kutsuttua Lorienin lehteä, kolmihaaraisen lehden muotoista viittasolkea. Tarinan mukaan Lorienin lehdet "eivät turhaan putoile", viitaten niiden huippulaatuun. 

Tämän innoittamana päätin itse kokeilla vastaavan lehden tekoa hopeasta.

Materiaaliksi valitsin 0,8mm hopealevyä, jota lähdin työstämään suoraan sellaisenaan. Opettaja sanoi, että pakotustyötä voi tehdä ohuemmalla materiaalilla, kuten 0,6-0,5mm, mutta itse päätin pidättäytyä 0,8mm, sillä se antaisi lisää materiaalivenyvyyttä ja ei olisi niin herkkä repämään. Ja sitä paitsi, kyllä minulla voimaa riittää 0,8mm levyn muotoiluun!

Aloitin Kanttaamalla levyn reunat yhdeksänkymmenen asteen kulmaan niin, että kaikki raunat käntyivät samaan suuntaan. Tämä auttaisi pikeä pitämään hopeasta kiinni työstön aikana. Seuraavaksi hopealevy laitettaisiin kiinni pikipataan upottamalla se pikeen kiinni.

Ryhdyin lämmittämään pikipadan pikeä kaasuliekillä, kunnes tämä suli pinnasta kauttaaltaan noin sentin syvyydeltä. Varovasti, asetin hopealevyn yksi reuna edellä pikeen, jottei levyn alle muodostuisi ilmakuplia. Sitten pien ollessa vielä sulaa, painelin hopealevyä puukapulan avulla kovemmin kiinni pikeen.

Kun piki oli jäähtynyt, oli aika siirtää tuleva kuvio paperilta levyn pintaan. Tämä tapahtui teippaamalla paperi ensin levyn päälle, jonka jälkeen kävin ääriviivat läpi pistepuikolla, merkaten n. parin millin välein puikolla levyn pintaan.

Merkkaamisen jälkeen rupesin työstämään levyä punsselin ja vasaran kanssa (kuten harjoituskappaleen tekovaiheen kuvassa näkyy), varovasti tuoden esille alustavia muotoja.
Tässä vaiheessa piti miettiä kohoumat käänteisinä, sillä jokainen lyönti ilmenisi kohotuksena lopullisen version pinnassa.

Ensimmäinen kierros valmiina.
Seuraavaksi levyn kääntöä!

Saatuani ensimmäisen puolen valmiiksi, oli aika kääntää levy. Tätä varten sain käyttöön terävän kiilan, joka lyötiin hopealevyn kulmien alle. Sen avulla sain nostettua levyn irti piestä. Levyä tuli vielä lämmittää jotta siinä kiini oleva piki sulaisii ja valuisi pois (takaisin pataan). vielä pienemmät pikijäämät pystyi polttamaan ilman suurempia käryjä. Sitten kanttaukset käännettiin nurin, jonka jälkeen levy tulisi asentaa takaisin pataan.

Lämmitin pikipadan niin, että sain hopealevyn taas upotettua pikeen. Kun Piki oli jäähtynyt, oli aika muotoilla lehteä nyt päältä päin. Kävin punsselilla läpi kaikki lehden suonet ja syvänteet, vahvistaen piirteitä ja rajauksia.

Lopullisen puotoilun jälkeen, leikkasin lehden pois levystä sahaamalla. Sahauksen jälkeen hioin ja filssaasin reunat tasaisiksi ja juotin taustalle tukilevyn, joka antaisi lehden reunoille vahvuutta.
Tässä vaiheessa asensin lehden ja levyn väliin myös hopealangan, joka kiertyisi lehden ympärille koristeeksi.

Tukilevyyn kiinnitettiin myös sarana ja teräsneula, jonka jälkeen koru oli loppukiilloitusta varten valmis.

Olen tyytyäinen lopputulokseen; muodot tulivat selkeästi tehtyä, hopea ei ratkennut eikä revennyt kertaakaan ja mekanismi toimii. Jatkossa mahdollisesti värin lisäystä lehteen, mikäli koulu hankkii vihreätä kylmäemalia.

Lopputulos.

Koirat-rannekoru

Tämän koulutehtävän annon sisältö ohjeisti tekemään yksiosaisen rannekorun. Tein kaksi kappaletta, yhden koveran ohuemmasta materiaalista, ja yhden suoran paksummasta materiaalista.

Kumpaankin rannekoruun tein koira-aiheisen kuvioinnin. Kuviointi on saanut innoituksensa Filippiinien heimotatuoinneista. Kuvion tekoon käytin foto-etchaus tekniikkaa.

Ensiksi piirsin kuvion, jonka jälkeen se tulostettiin käänteisenä piirtoheitinkalvolle. Seuraavaksi tarkistin tussilla kuvion niin, ettei siinä olisis "reikiä" mustien alueiden siällä. Siinä samalla leikkasin hopealevystä sopivat kappaleet kumpaakin rannekorua varten.

Hopealevyjen päälle laitettin valoherkkää lakkaa, jonka jälkeen levyt kuivattiin n. 50-60 asteen välillä. hopeakappaleet kuljetettiin koko tämän ajan laatiokn sisällä, jottei lakka pääsisi herkistymään työtilojen valoista.

Kun lakat olivat kuivuneet, vietiin hopealevyt pimeähuoneeseen valotettaviksi. Tämä tapahtui siten, että levyjen päälle painettiin lasilevy, jonka päälle asetettiin piirtoheitin kalvolle monistettu kuvio. Kuvion mustat osuudet suojaisivat lakkaa, kun taas paljaat kohdat päästivät lakan herkistymään. Herkistetty lakka lähtikin pois kun pesimme hopealevyt lipeänesteessä.

Harmaat osuudet ovat paljasta hopeapintaa.

tämän jälkeen hopea upotettaisiin fluorivetyhappoon. Happo syövyttäisi paljaita pintoja, täten syövyttäen kuvion paikoilleen. Hetken syövyttelyn jälkeen kuviot olivat selvästi erotettavissa muusta pinnasta.

Seuraavaksi muotoilin levynrannekorun muotoiseksi erinäisten sepän muotorautojen ja nyrkkien päällä. Päätin vielä kuvioida pinnan takomalla, muodostaen kauniin kimaltelevan takopinnan.

Takopinnalla viimeistelty, muotoon laitettu.

Muotoilun ja loppukiillotuksen välissä kokeilin vielä kemiaillisesti patinoida korun, Blitzillä. Lopputuloksena koirat tummenivat, vaikka kevyeiden ja laajojen kuvioiden ansiosta ne tuskin pysyisivät niin tummina loppukiillotuksen jälkeen.

Ja lopputulos yllätti minut positiivisesti, sillä koirat olivat kuitenkin jonkin asteen tummennuksen peitossa. Tämä naisten malli vastaavasta koirakorusta meni eräälle tutulleni, joka on ollut hyvin vaikuttavassa roolissa elämässäni. Kiitos.

Lopputulos kaikessa loistossaan.

Pikari

Koulutehtäväksi annettin ohjeet pikarin suunnitteluun ja toteutukseen. Halusin tehdä pitkävartisella jalalla varustetun pikarin, jonka liitoksissa olisi koristesarjat.

Itse valmistaminen tapahtui muotoilemalla pyöreästä hopealevypalasta kuppi. Tämä saatiin aikaseksi supistamalla levyn reunoja kunnes ne kohosivat, muodostaen kupin reunat. sitten kupin reunat tasoitettiin leikkaamalla ja viilaamalla, jonka jälkeen se kiillotettiin.

jalan osat muodostettiin myös supistamalla ja putkea vetämällä. Putken vetäminen tapahtui niin, että aluksi leikattiin pitkä nelikulmio hopealevyä, joka taitettiin alustavasti pyöreäksi. Sitten se vedettiin putkiraudan läpi vetopenkin avulla niin, että reunat painuivat enemmän yhteen. Kun reunat kohtasivat tarpeeksi tiiviisti, oli aka juottaa keskisauma umpeen.

Lopuksi jalan kappaleet kasattiin yhtenäiseksi jalaksi, ja viimeiseksi kuppi keskitettiin ja juotettiin kiinni jalkaan. Lopputulos kiillotettiin, ja niin pikarista tuli valmis.

Pikari ja manttelisormus, taustalla Lahti.

Koulun tilaustyö: Rannekoru

Hyvin yksinkertainen, malliltansa sisään päin kaartuva, takopintainen hopearannerengas.

Ensin pellistä lieriö joka juotettiin yhtenäiseksi. Tämän jälkeen, muotoraudan päällä muovivasaralla takoen, supistettiin pinta sisään päin kaartuvaksi. Lopuksi rautavasaralla, kiilapäätä käyttäen, taottiin takopintakuvio koko korun päälle.

Viimeisten muotoilujen jälkeen rengas sahattiin auki sisäranteen puolelta, ja reunat viilailtiin pyöreiksi ja hiottiin terävät osat tylsiksi. loppukiillotuksen jälkeen tuote näytti tältä.

Lopullinen rannerengas. Yksinkertainen ja tyylikäs.

Kouluhomma: Portfolio

Tämän portfolion on tarkoitus edustaa taitojani hopeaseppänä. Valitsin tähän portfolioon edustavimmat työni (jotka olen tähän mennessä saanut dokumentoitua). Mutta aluksi lyhyt selostus alaan liittyvästä kokemuksestani.
Suoranaista alaan liittyvää kokemusta minulta löytyy vain tähän asti suorittamani koulutus hopeasepän alan asioista. Työharjoituksia tuli myös suoritettua kaksi kappaletta kultasepän liikkeessä, tosin kultasepän töitä enimmäkseen tehden.
Muu kokemus jota voisi tähän mainita on lukion käyntini esittävän taiteen linjalla. Tähän linjaan kuului siis osa-alueena kuvataide, jonka kautta opin myös hopeasepän alalla hyödynnettäviä taitoja.
Toki suoritin peruskoulun yläasteella työhön tutstumisen kurssin Kalevala korun tehtaalla, mutta työkuvioni siellä sisälsi enemmänkin osien keräilyä ja postittamista.
Peruskoulun neljännestä luokasta saakka olen myös tehnyt metallitöitä, lähinnä miekkoja ja veitsiä, joten sepän taitoja on tullut harjoiteltua jonkin verran. Tosin tämä seikka nyt oli hyvin löyhästi asiaan liittyvä.


Ametistikorvakorut:
Tappikiinnikkeillä varustetut hopeakorvakorut(925)
, joissa heiluva koristeosa. Tappien päällä kolmion malliset ametistit.

Kävelykeppi (tuplakoukkumalli): 
Hopeasta (925) valmistettu kävelykeppi, jonka kaari muotoutuu sulavasti kämmenpohjaan.

Ruusukvartsisormus: 

Kullasta(585) ja hopeasta(925) koostuva sormus, jonka tauluun istutettu ruusukvartsi.

Onyxsormus:

Hopeinen(925) sormus, jossa suorakulmainen onyxkivi kahdella kynnellä istutettuna.

Hopeaokariina:

Hopeasta(925) tehty, valuhahmolla koristeltu, soittotoiminnallinen okariina. Hahmon kädessä kullattu lintu.

Enismmäinen pyöröhiotun kiven istutus: Jaguaari-sormus

Tässä työssä yhdistyi kaksi täysin uutta työtekniikkaa minulle: Valaminen ja Pyöröhiotun kiven istutus. Tätä ennen olin vain istuttanu viistehiotut (kolmiomalliset) kivet. Tosin muistan opettajani sanoneen että pyöröhiotut kivet ja vielä soikeat olisivat helpompia istuttaa, kuin ne kivet millä aloitin.

Pienen kivikatseluistunnon jälkeen löysin soikean turkoosin johon ihastuin heti. Kiven kuviot loivat upean kontrastin kiven värille, ja materiaalina turkoosi pukisi hopeaa erinomaisesti. Tämä toikin minulle mieleen amerikan alkuperäiskansojen korut, joissa turkoosia on käytetty mm. sormuksissa, vyönsoljissa, rannekoruissa yms. Halusin kunnioittaa tätä perinnettä antamalla korulle eteläamerikkalaisen teeman, Maya- ja Aztec-henkisen jaguaarikuvioinnin.

Aloitin sormuksen rungon työstön vahasta. Vahaa veistetään ja kaiverrellaan kunnes haluama muoto ja kuviointi on saavutettu. Tämä ei kestänyt kauaa mikäli vertaisi samaa työtekniikkaa hopeantyöstämiseen nähden. Raakamuodon jälkeen, sormusta siistittiin ja hiottiin.

Raakamuoto.

Seuraavaksi valmis vahamalli kiinnitettiin vahapuuhun, jonka ympärille asetettiin metalli silinteri. Silinteri kiinnittyi tiiviisti vahapuun jalustaan, kumipohjaan. Silinterin sisälle kaadettiin valukipsiä niin, että silinteri täyttyi kokonaan. Kuplat poistettiin tyhjiökoneella ennen kuin kipsi ehti kovettua. Kipsin kuivuttua tarpeeksi, se höyrystettiin vesikattilassa niin, että vahat sulivat ulos, jättäen muotoisensa ontelot.

Kipsien jälleen kuivuttua, ne laitettiin uuniin joka hitaasti lämmittää ne korkeeseen lämpötilaan. Lämpötilan saavutettuaan, kipsi otetaan uunista pois, asetetaan imulaitteeseen joka luo matalapainetta kipsin sisälle. Sula hopea kaadetaan vahan jättämään onteloon, ja matalapaine auttaa hopeaa juoksemaan jokaiseen onteloon. Tämän jälkeen kipsi laitetaan veteen jossa se kiehuu hopean ympäriltä pois, jättäen hopeavalupuun jäljelle. Valupuu putsataan ja pestään ja halutut osat irroitetaan. Näin sormuksen runko saatiin aikaiseksi.

Sormuksen runkoon vielä juotettiin 0.6mm paksusta liuskasta kehys turkoosia varten. Sitten alkaa istuttaminen!

Sormusrunko ja siihen istutettava turkoosi.

Sormusistutus tapahtuu parhaiten sormusistutus-jigissä.

Sormuksen kehys ilman iskuja.

Aloitin kiven istuttamisen varovasti naputellen kehystä kaarelle niin, että se lopulta muodostaisi tiiviin sauman kiven pintaa vasten. Aluksi naputtelin kiven pysty- ja vaakatason akseleiden päistä, jotta kivi pysyisi paremmin paikoillaan, eikä lähtisi kallistumaan istutuksen jatkuessa.

Sormuksen kehys ristikkäisillä istutussetuksilla.

Kiven alkuistuttamisen jälkeen jatkoin naputtelua myötäpäivään, niin etten pakottanut kehystä kiveen kiinni yhdellä kerralla. Pyörittämällä ja naputtelemalla kivi viimein tuli istutetuksi.

Peikkotukka pakottamassa kiveä pysymään.

Istutus viimeistä hiontaa vaille valmis.

Istuttamisen jälkeen tummensin pintakuvion syvänteet kemiallisesti, jonka jälkeen kiillotin pinnan. Lopputulos oli erinomainen. Bonuksena valusormuksen "halkeammat" pinnassa toivat lisätunnelmaa, antaen sormukselle vanhan arkeologisen löydön tuntumaa.

Lopputulos.

Klassikko työ: Hopeinen Ocarina

Jännitys.
Se jäi puhtaasti mieleen, kun viimein aika koitti Klassikkotyölle. Luokallemme oli jo aiemmin kerrottu tästä tulevasta taidon näytöstä, mutta nyt kun piti oikeasti aloittaa kyseisen työn suunnittelu, niin iski kauhea sisäinen ajatusten myrsky. Mitä voisin tehdä, mikä työ olisi tarpeeksi mutkikas, jotta voisin näyttää taitoni, mutta toisaalta sen verran helppo jotta pysyisin (viiden viikon) aikataulussa?
Moni luokallani teki arkisia esineitä, kuten esimerkiksi teesihvilöitä tai karahveja/kuppeja. Joukosta löytyi myös jokusen rasiaa. Mutta halusin itse tehdä jotain, joka erottuisi joukosta. Mitä teksin? Olin niin hukassa...

Meditaatio.
Suljin silmäni. Mieleni pimeässä kuviot muodostivat esineitä. Kaaria, kulmia, kansia, kahvoja. Saaria, tuhmia tansseja vahvoja. Värit ne rytmissä sykkivät, muodot säteilivät ja säkenöinnit karkailivat kaaria johdattavina kipinöinä.
Ajatukseni harhailivat jatkuvasti kauemmas aiheesta, läpi haaveista ja maisemista, tuoksuista ja näyistä. Visiot vahvistuivat, ja olin taas tällä paikalla, josta saan suurimman osan inspiraatiostani.
Kyseinen paikka, sinne saavun usein unissani, mutta nyt olin saapunut kyseiseen paikkaan kesken oppitunnin. paikasta en kerro sen enempää, kuin että siellä oli ovi. Ovi jonka taakse minun piti kurkistaa. Tiesin sen. Tunsin sen. Olin jo unohtanut idean. Avasin sen sijaan oven.

___________________________________________________________________________________

Jahti.
Paljaat jalkani kohtasivat lumen. Olin metsässä, ja ovi takanani oli kadonnut. Seurasin sorkan jälkiä lumessa. Tuuli puhalsi kasvoihini. Olin siis alatuulessa. Jäljet johtivat silmän kantamattomiin, mutta tuuli kantoi mukanaan kutsun kaikua. Juoksin. Henki huuruten, hartiat höyryten, tunsin saavuttavani jälkien jättäjät. Sitten kuulin sen. Läheltä.



Kolmen kuoro korkealla,
Hangen hurjan harjahilta.
Sorkat maata sortaen,
Sarvet Kantta raapien.

Hiljaa päällä hankien,
Eteen astuin askelin.
Vaaraa varovaisesti.
Rohkeuttani riiaten.

Katsoin kohti kallojen,
Suurten sarvikruunujen.
Nuolen nostin viinistäni,
Suoran suitsin selkäni takaa.

Nuoran nuolen lovehen laskin,
Kaaren kovan kohotin.
Kääntyi Kruunu katsomahan,
Kolmet sarvet saalistajaan.

Lähti nuoli liikkumahan,
Lujaa kohti hirvaslaumaa.
Ilman hanki leikaten,
Hirvaan silmä räpsähtäen.

Päättyi heti hirven henki,
Kuollut maahan kaatuessaan.
Kaksi muuta kruunupäistä,
Kaukan kovaa laukkasivat.

Päättyi kuoro korkealla,
Hangen hurjan harjahilta.
Sorkat kauemmaks jo kuopi.
Jäi jäähän sävelistä kirkkahin.


Sävelistä kirkkain.
Kun avasin silmäni, tajusin, että koko ajatuksen virtani taustalla oli soinut muinainen heimomusiikki, ja että saisin sidottua tämän kyseisen aiheen minun hopeatöihini.
Se oli ajatukseni, kun aloitin hopeisen ocarinan suunnittelun.

Hopeapala, joka johdatti minut ajatusteni luo.
(alunperin hevosen muodossa)

___________________________________________________________________________________

Ensimmäisenä menin opettajani luokse kysymään että onko tämä idea ensinäkään niin sovelias kyseiseen projektiin, kuin mitä itse kuvittelin. Kysely oli jokseenkin epämääräinen, sillä en ollut edes ehtinyt piirtää luonnoksia. Lisäksi opettajallani ei ollut alustavaa tietoa, että mikä se okariina oikein on.
Hän pyysi minua piirtämään kuvan ideastani, ja niimpä esityskuva syntyi suoraan sellaisenaan paperille. Totesin jo piirtäessäni, että työni ehkä vaatisi hieman selittelyä, jotta sen syvempi merkitys tulisi esille. Alla löytyy selitys siis.

Okarinan halki aaltoilevan pinnan on tarkoitus jäljitellä lumista koivumetsää samalla, kun se kuvastaa aikaa (elämää).

Kolme hirveä jotka juoksevat pakoon metsästäjää ovat kolme eri elämän vaihetta:

Ensimmäinen hirvi on nuoruus, joka on säntäämässä kovasti eteenpäin samalla kiireellä kuin lapset haluavat aikuistua (huomaa jalat ja sarvihakojen määrä on 2).

Toinen hirvi on keski-ikä, joka omaan tahtiin jolkottaa rauhassa varmoin askelin (huomaa jalat taas ja hakamäärä 3).

Kolmas hirvi on vanhuus, joka jo pyrkinyt on seisahtamaan, vaikka jalat kuitenkin vievät eteenpäin (jalat ja hakamäärä 4).

Huomaa myös, että hirvien kehot, muodostavat ihmisen jalanjäljet halki aikajanan.

 Ketjun päässä seuraava Metsästäjä kuvastaa sekä kuolemaa, ihmistä että ylijumalaa.
Asetelman tarina sai myös inspiraatiota Hiiden Hirven kaadosta, kun kosiomatkalla Lemminkäinen saa tehtäväkseen kyseisen olennon kaadon.
Suomen muinaisuskossa Hiiden Hirven kaatoon pystyi vain taitavimmat metsästäjät sekä shamaanit, joilla oli taiat ja loitsut apunaan. Tämä aspekti siis tuo metsästäjälle taianomaisen ominaisuuden, tehden siitä yliluonnollisuuden symbolin.
Myös hahmon pään muoto sai inspiraatiota Saamelaisten noitarumpukuvioista (joka pitkälti vaikutti myös hirvaitten ulkonäköön).

Metsästäjän jalkojen alla on kumpare, josta roikkuu kolme kieltä. Tämän kappale on tuulikellomainen koriste, joka lisää estetiikkaa. Punaiset hapsut tuovat kontrastia hopeaan, ja kuvastavat verta, metsästyksen uhrilahjaa, elinvoimaa.

Tässä esityskuva.
Huom: punaset haitulat eivät ole liekkejä,
vaan jotain huopaa/villaa/lankaa/hapsua. 

___________________________________________________________________________________

Palattuani takaisin luonnosten kera, alkoi homma etenemään. Opettaja myönsi idean mahdolliseksi, joten palasin vielä hieno-säätämään suunnitelmaani. Piirsin esittävän kuvan, tekniset piirrokset ja mitat, jonka jälkeen lähdin toteuttamaan muotoharjoitusta messingistä.

Minulla tai opettajalla ei ollut edeltävää kokemusta metalli-okariinan teosta, joten tämä oli kummallekin aika tuntematonta aluetta. Nyt en tietenkään puhu kappaleiden muotoilusta niinkään, vaan pikemminkin teknisistä kappaleista ja niiden sijoittelusta, kuten esimerkiksi sisäpilin rakenne ja hienosäätö, tai ikkunan (okarinan ilmarei'än) ja kielen (okariinan ilmarei'än reunan), sijainnit ja muotoilut.
Mainittakoot ettei myöskään internetistä ollut apua tähän tilanteeseen, joten käytin tietoja jotka olin saanut lukioajoiltani, kun valmistelin keraamisia okariinoja.

Kappaleiden muotoilussa ei ollut ongelmia. Aloitin  0.8mm messingistä, hehkuttamalla, jonka jälkeen taoin kappaleet muotoon kuopan ja pyöreän tason avulla. Muotoilun jälkeen sovitin kappaleet yhteen, ja tässä vaiheessa huomasinkin, että tämä osoittautuisikin luultua hankalemmaksi (lähinnä sen takia, etten halunnut levyjen asettuvan toisiaan vasten ¨kyljekkäin¨).
Opettajan kanssa pohdiskeltua tulimme tulokseen, että kannattaisi sitoa kappaleet yhteen rautalangalla, ja kumennettuna painella ja muotoilla niitä pihdeillä puristellen yhteen. Tämä pakottaisi muodot yhtenäistymään, täten parantaen kappaleiden sopivuutta toisiinsa nähden.

Messinkikappaleen hehkutusta, jonka aikana pystyin
pihdeillä painelemaan kappaleita paremmin toisiinsa vasten
asettuviksi.

Ja lisää messinkiharjoituksen hehkuttamista...

Kovan viilauksen ja vääntelyn jälkeen kappaleet kuitenkin sopivat yhteen. Olin kuitenkin kuluttanut aikaa tähän harjoitukseen jo jonkin verran, joten halusin siirtyä (omapäisesti) työstämään hopeaa.


___________________________________________________________________________________

Hopeisissa kappaleissa tein pieniä muutoksia mittasuhteiden osalta, niin että kun peltiä muotoiltiin, se leviäisi tarpeeksi. Messinkisissä kappaleissa tämä ei onnistunut ongelmitta, vaikka oli hopeisissakin kappaleissa vähän haastetta saada muodot sulaviksi.

Aloitin leikkaamalla 0.8mm hopealevystä runkokappaleet, joissa pillin leveys oli suurempi kuin alkuperäisessä piirroksessa. Tämä auttaisi pillin pyöreän muodon saavuttamisessa, ilman että pillistä tulisi väärän muotoinen tai suunniteltua lyhyempi. Leikkelyn jälkeen tein alustavan muotoilutaonnan.

Alustava muotoilutaonta suoritettu.
Pöydällä ystäväni tekemä keraaminen
okariina.

 Esihehkutettuna hopea otti muotoa helposti, mutta se myös menetti muotoaan helposti (tämä johtui siitä ettei hopea ollut vielä tarpeeksi "jännittynyttä"). Siinä meni tovi kun sai ensin takoa yhteen ja sen jälkeen toiseen suuntaan, mutta lopulta kaikki mutkat (mukaan lukien pillin "hartiat") tottelivat. Lopputulos oli mielyttävä, varsinkin, kun pystyi jo näin alkuvaiheessa näkemään millainen esine sieltä on oikein tulossa.
Alustavan muotoilun jälkeen kappaleet täytyi hehkuttaa (jottei hopeaan kertynyt jännite vaikeuttaisi työskentelyä).

Alkumuotoilun jälkeen hehkumaan vaan..

Hehkutuksesta seuraava vaihe olikin sitten pinnan tarkempi muotoilu. Käytin kiillotusvasaraa, ja varovasti takoen, miltei hieronnanlaisilla liikkeillä, kävin läpi koko kappaleen naputellen pienimmätkin muhkurat sileäksi. Tuntui kuin käsi olisi irronnut hetkenä minä hyvänsä, mutta onneksi minulla oli sentään nahkarannetuet (voin kuvitella luokkalaisteni tuskaa heidän takoessa yhtä suuria pintoja ilman tämmöisiä...), niin oli sentään jotain helpotusta.

Ikuisuudelta tuntuvan taontahetken jälkeen... Toinen puoli tekemättä...

Kappaleiden hehkuttamista taonnan jälkeen.
Liekki tuo mieleen revontulet
(teeman mukaisesti)

Kappaleiden muotoilun jälkeen viilasin ja väänsin kappaleiden reunoja niin, että ne kohtaisivat täydellisesti. Tämä kesti arvioitua pidempään, ja oli odotettua työläämpää.

Kappaleet sopivat täydellisesti yhteen!
(kuvassa palat ovat liukuneet pois paikoiltaan..)

 Kun vastakappaleet vihdoin sopivat yhteen, oli aika tehdä pillin sisärakenne. En löytänyt mitään kuvaa internetistä tähän, joten jouduin soveltamaan aiempaa tietoani keraamisista okariinoista. Tärkeintä siis on, että ilma kohdistetaan ikkunareikään, joka halkoo ilman puoliksi siään resonoimaan ja puoliksi ulos, jolloinka ääni syntyy.

Pillin sisärakenteen juottamista..

Pillin sisärakenteen juotettuani, juotin rungon kasaan. Juote juoksi sujuvasti enimäkseen, vaikka joissain kohti se ei halunnut oikein totella. Rungon kasauksen jälkeen merkitsin ja porasin alustavat sormireiät. Sormireikien muotoilu ja virittely tapahtuisi lähempänä pintaviimeistelyä. Tässä vaiheessa niitä tarvittiin lähinnä vain ikkunareiän muotoiluun.

Tarvitsin hetkeksi etäisyyttä rungon työstämisestä (hermojensäästösyistä), joten sahasin ensimmäisen koristekappaleen, Metsästäjän. Tein sen 0.8mm levystä, mutta totesin sen olevan liian ohut. Kiillotusprosessissa tulisi hankaluuksia näin ohuen ja heiveröisen hahmon työstämisessä.

Seuraavaksi hain pätkän 0.8mm hopealevyä, työstääkseni siitä janan, jonka päälle hirvet tulisivat juoksemaan. Taoin kappaletta kiilapäisellä vasaralla niin, että S-kaari muodostui materiaalin ulkokaaria venyttäen.

Okariinan runko ja "aika"

Vaikuttaisi mahtuvan...

Sitten olikin aika juottaa jana kiinni okariinan pintaan. Päätin itsenäisesti lähteä toteuttamaan ideaa (vaikka opettajani kehotti minua jättämään niin haastavan kappaleen pois koko työstä), vaikkei minulla ollut kunnon aavistusta miten se olisi viisainta toteuttaa. Vääntämällä muotoilin janan mahdollisimman okariinaa mukailevaksi ja sitten lähdin juottamaan.

Okariinan sisällä kupari-oksidi palaa
tuottaen kauniin vihreän liekin.



Juotin ensin yhden päädyn kiinni okariinaan, ja kaarta hehkuttaen painoin sen tiiviimmin kiinni okariinan runkoa vasten. Sitten lisäsin juotetta, kunnes miltei kaikki reunat olivat saumattomasti kiinni okariinassa. Pienen lisäjuotosoperaation jälkeen jana ja okariina olivat kasassa. Tosin tämän operoinnin aikana juote lähti juoksemaan vähän väärille alueille, joten pintoja sai sitten ruveta putsaamaan seuraavaksi.

Alustavaa putsailua tehty.

Pintojen putsaamisen jälkeen sahasin hirvikoristeet. Käytin 0.8mm hopealevyä. Taittelin hirvet pihdeillä niin, että ne myötäilevät okariinan pinnan kaaria.

Hirvet aseteltu valmiiksi juottamista varten.

Juotin hirvet kiinni ja siinä samassa tajusin, että tulin käyttäneeksi pehmepintä juotetta. Tämä tarkoitti sitä, etten voinut kiinnittää ketjua ja Metsästäjää okariinan päähän. Minun oli siis jätettävä se pois kokonaisuudesta.

Boorakset toivat kivan värivaihtoehdon okariinan pinnalle.

Juotettuani hirvet ja korjattuani pari reikää, oli okariina kasassa. Seuraavaski oli aika hoitaa pinta kuntoon. Tämä tulisi viemään enemmän aikaa ja energiaa kuin olisin toivonutkaan.

Syypää nro 1

Syypää nro 2

Työn määrä johtui pitkälti siitä, että juotetta oli juossut suurille alueille, ja sen poistamiseen käytettävä työkalu, fossiilikivi, syö hopeaa tunnetusti tasaisesti, mutta myöskin kovin hitaasti.

Tuskaisan pintakäsittelyn jälkeen, okariina vihdoinkin valmistui.
On pakko sanoa että olen tämän matkan varrella oppinut hyvin paljon, sekä työstä että itsestäni. Näin tiedottomuuteen nähden tämä työ onnistui loistavasti, mutta tietenkin tietoa olisi voinut hankkiia lisää, ja omapäisyyttä ehkä olisi voinut vähentää. Kaikenkaikkiaan olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ja tässä se on.