Tietoja itsestäni

Hei, olen Antonio, valmistunut hopeaseppäartesaaniksi Lahden Salpauskeskuksesta. Nyt opiskelen kultasepääartesaaniksi samassa paikassa. Tästä blogista pääset seuraamaan opiskeluaikani tekemiäni projekteja.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kruunukastikkasormus

Kruunukastikkasormus oli seuraava koulutehtävämme. Tarkoitus oli suunnitella ja toteuttaa kruunukastikalla varustettu sormus.

Päätin käytää Granaattia kivenä tähän projektiin. Enkä tiedä johtuiko se väsymykestä vai mistä, mutta oivalsin, että sormuksen kruunukastikan voisi toteuttaa myös ei niin perinteisellä tavalla. 
Päätin nimittäin erota normista jakamalla kynnet kahteen kolmen kynnen ryhmään, jotka olisivat kiven vastakkaisilla puolilla, täten jättäen selvästi suuremman välin ryhmien jakajaksi.

Suuri jakaja on muodostettu.
Jaettuani kastikan aihion, aloitin muodostamaan kynsiä. kynnet erottelin sahaamalla ja viilaamalla pitkin sahan uria.



Tämän jälkeen, sahasin kastikan pohjasta irti 1.5mm, joka myöhemmin tulisi juottaa takaisin kiinni. Osan poistettuani, muodostin kevennykset kynsien alle. Kiillotin tässä välissä kevennykset, sillä niihin ei pääsisi käsiksi enää myöhemmässä vaiheessa.
Tarkkaa kiillotusta mikromoottorin avulla.

Nyt pohja takaisin kiinni!
Kun juotettu pala oli myös siistitty ja kiilloitettu, oli aika siirtyä itse sormusrungon valmistamiseen.
Käytin runkoon nelikulmaista tankoa, jonka muodostin pyöreäksi lenkiksi. Seuraavaksi juotin sauman kiinni ja muotoilin sormuksen reunan litteäksi valssia ja prässiä käyttäen. Viimeistelin vielä tasaisen liun paksummasta ohueksi kiillotusvasaralla.

Tasaisesti litistetty sormusrunko.
 Sitten sahasin sormuksen muodot, jonka jälkeen viilasin ja filssasin rungon muodot puhtaiksi.
Opettajan hyväksyttyä sekä rungon, että kastikan, oli vuorossa sormuksen kokaminen.

Kastikan mallailua paikoilleensa.
 Juottaminen vaati erityistä tarkkuutta, sillä tulen alla tulisi yhtäaikaisesti olemaan sekä pieniä ja helposti sulavia, että paksumpia ja enemmän lämpöä tarvitsevia kappaleita. Mutta lopulta sormuksen kokoon juottaminen sujui hyvin.

Runko kasassa.
 Rungon kasauksesta seuraavana oli kiven istuttaminen. Sormuksen rungon takia kivi ei istunut ihan suoraan keskelle, vaan nojautui rungon koukeron suuntaan. Tämä ei kuitenkaan haitannut sinäänsä, sillä sain suoristettua kiven asentoa muuttamalla kynsien asentoa hiukan.

Valmis....

Valmis...

Ja valmis!!!
Lopputuloksesta tuli niinkin mielyttävä, että se sai asiakkaan heti!

Safiireja ja rubiineja

Koulutyöksi meidän tuli harjoitella rivi-istutusta. Perinteinen hopeinen runko, johon tulisi kolme 4mm kiveä. Koristeviilaukset/kevennykset sai sitten itse tuunailla kukin makunsa mukaan.



Valitsin ensimmäiseen sormukseeni siniset safiirit. Toiseen sormukseen valitsin vaaleanpunaiset rubiinit. Sitten alkoi rungon työstö.

Runkoa varten vedin hopeatangosta neliöraudan mallista hopeatankoa. Saavutettuani sopivan mitan, kävin kuviovalssilla pyörtämässä tangon kummastakin päästä, jättäen keskelle alueen, jossa kulmat olisivat vielä jäljellä kivenistutusta varten.

Tämän jälkeen mitoitin kiville 4mm x 4mm ruudut vierekkäin. Keskipisteen hain piirtämällä viivat vastakkaisista kulmista. Tein pistepuikolla merkin kahden janan leikkauspisteelle, jonka jälkeen porasin pöytätasoporalla valoreiät läpi jokaisen neliön keskelle.

Seuraavaksi alkaisikin kivien sovittelu. Porasin letkuporakoneella sopivia syvennyksiä pallopora-päätä käyttäen. tässä vaiheessa eteneminen hidastui, kun piti sovitella kiveä aina pienen syventämisen jälkeen, ettei kolosta tulsi liian syvä.

Istuu ja hyvin!
Seuraavaksi sahasin jokaisen neliön kylkiin viillot, jotka antaisivat liikkuvuutta tuleville kynsille. Viilasin vielä kevennykset kynsien väliin neulaviilalla, jotta kynsiä olisi yhteensä neljä per kivi.

Istutusvalmis runko ja siniset safiirit.

Kivien istuessa sopivan syvällä paikoillaan, oli aika istuttaa ne pysyvästi. Mutta sainkin vieraita.

Tässä kohti projektia yksi ystäväni saman koulurakennuksen graaffiselta alalta otti minuun yhteyttä kysyäkseen, että haluaisinko mahdollisesti auttaa häntä ja hänen luokkalaisiaan erään projektin kanssa.

Hän kertoi, että he olivat saaneet tehtäväkseen kuvata pienissä ryhmissä meidän koulutus-keskuksemme eri opin aloja, josta hän olikin sitten muistanut minun alani. Projekti siis sisälsi lähinnä minun kuvaamista työskennellessäni, ja haastatelua opinnoistani.
Tästä tuli hyvin nopeasti mieleen Pauligin kahvimainokset, jossa kuvataan ja haastatellaan eri käsityöalan mestareita elementeissään.

Idea oli mielestäni hasuka, joten vastasin myönteisesti. Tietenkin minun piti kysyä lupa opettajaltani ensin. Hänkin vastasi kyllä. Sitten ei muuta, kuin takasin hommiin.

Siinä kameroiden ja äänitys-mikin läsnäollessa aloin istuttaman kiviä. Kivien istuttaminen sujui hyvin, ja pian olivat kivet paikoillaan..

*kimalluksen ääniä*

Kivien istutuksen jälkeen, viilasin ja kiillotin kynsien pinnat siistiksi. Annoin vielä rungollekin yhden kiilloituskerran, jonka jälkeen kivet olivat valmiita.

Kynsien puhdistus ja rungon kiilloitus vielä...
Laskettuani valmiin safiirisormuksen alasimelle, tuli kuvausprojektikin valmiiksi.

Pääsin näkemään kuvamateriaalin ja olin siihen todella tyytyväinen. Odotan innolla että he saavat vielä käyttöoikeuden musiikille joka siinä kuvapätkässä on, niin pääsen minäkin sen täällä julkaisemaan.

Valmis!

Rastafar- niittisormus

Koulutyöksi saimme tehtävän suunnitella ja toteuttaa sormus, jossa käyttäisimme materiaaleina muutakin kuin jalometalleja. Sormuksen kiinnittämistekniikaksi annettiin niittaustekniikka.

Itse lähdin suunnittelemaan sormusta joka koostuisi hopeasta ja akryylistä, eli värillisestä muovista. En ollut työstänyt akryyliä korumerkityksissä tätä tehtävää ennen, joten tässä vaiheessa akryylin työstäminen vielä kiinnosti minua.
Tulisin huomaamaan, että akryylin kanssa työskentely olisikin astetta haastavampaa.

Esityskuva suunnittelemastani somruksesta.
Piirsin kaksi, jotta sormuksen näkisi joka puolelta.

Ensin sahasin hopealevystä päällys- ja välikappaleet. Tämä sujui helposti tottunein ottein. Seuraavaksi siirryin sahaamaan akryyliä. Opettaja neuvoi käyttämään erilaista sahan terää akryylin sahausta varten.

Tämä terä oli kierretty spiraalille niin, että hampaat osoittivat joka suuntaan. Sahaaminen tällä terällä oli hieman haastavampaa, sillä spiraalilla olevat hampaat vetivät terää hiukan minne sattuu, joten suoran viivan saatika sitten ympyrän kehän sahaus oli haasteellista. Sahasin niin, että jätin ekstramateriaalia ääriviivojen ylle, jotta voisin sitten hiomalla korjailla rajoja.

Tosin, hiominenkaan ei sujunut ihan odotetusti. Koitin liimata kaikki kappaleet väliaikaisesti yhteen, jotta voisin työstää niitä yhtenä kappaleena, saaden niille mahdollisimaan hyvän symmetrian.
Tämä ei kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla, sillä kappaleet eivät pysyneet yhdessä. Liima liukui akryylin sileällä pinnalla.

Huomattuani tämän ongelman, päätin porata jokaiseen kappaleeseen niittausreiät, joihin pistäisin väliaikaisesti messinkilankaa, jotta palat pysyisivät paikoillaan. Tämä tekniikka toimi, ja pääsin toistasieksi kunnolla työstämään sormusta.

Hioin palasia, jonka jälkeen oli tarkoitus kiilloittaa hopeakappaleet. Tässä kohtaan ajattelin säästäväni aikaa jättämällä hopeakappaleet akryylien väliin ja kiillottamalla koko sormusta.
Huomasin virheeni.


Kiilloitus alkakoon!!!

Kiillottaessa hopeakappaleet kyllä kiillottuivat, mutta kiillottamisen lämpö sai myös akryylien pinnat sulamaan. Huomasin tämän työstäessäni sormuksen "kasvoja", harjumaisia muotoja sormuksen taulussa.

"Aaltoileva" pinta sormuksen taulussa.

Akryylin pinta jäi muistuttamaan aaltoilevaa vettä, joka kyllä näytti ihan mielyttävältä pintakäsittelyltä, joten annoin sen olla. Kiillotin loput sormuksesta varovaisemmin.

Sormusta sovittamassa. Hyvä on!

Lopputulos oli hankaluuksiin nähden hyvä, tosin tämä koko projekti tuntui kyllä enimmäkseen kantapään kautta oppimiselta.

Lopputulos!