Vakaa vanha viikinkisormus



Tarkoitukseni oli tehdä kuparisesta sormuslevystä neljä hopeista versiota, joista tekisin viisi sormusta. Valu kuitenkin epäonnistui ja ulos tuli vain viisi epämääräistä sormuksen sirpaletta.

Sirpaleet ja takalevy.

Päätin kuitenkin saada tästä epäonnistumisesta jotakin aikaiseksi, joten asettelin kappaleita kunnes ne muodostivat kokonaisen sormuksen. Pienen viilauksen ja sahailun jälkeen, kappaleet muodostivat kokonaisen sormuksen nyt täydelliesti 0,8mm paksun hopeisen takalevyn päälle. Juotin kappaleet paikoilleen, ja lopputuloksena oli arkeologisen löydön näköinen, kalevalais-tyylin omaava sormus.



Valmis sormus pationoituna.
Viisi turmaliinia kuvassa mukana.

Enismmäinen pyöröhiotun kiven istutus: Jaguaari-sormus

Tässä työssä yhdistyi kaksi täysin uutta työtekniikkaa minulle: Valaminen ja Pyöröhiotun kiven istutus. Tätä ennen olin vain istuttanu viistehiotut (kolmiomalliset) kivet. Tosin muistan opettajani sanoneen että pyöröhiotut kivet ja vielä soikeat olisivat helpompia istuttaa, kuin ne kivet millä aloitin.

Pienen kivikatseluistunnon jälkeen löysin soikean turkoosin johon ihastuin heti. Kiven kuviot loivat upean kontrastin kiven värille, ja materiaalina turkoosi pukisi hopeaa erinomaisesti. Tämä toikin minulle mieleen amerikan alkuperäiskansojen korut, joissa turkoosia on käytetty mm. sormuksissa, vyönsoljissa, rannekoruissa yms. Halusin kunnioittaa tätä perinnettä antamalla korulle eteläamerikkalaisen teeman, Maya- ja Aztec-henkisen jaguaarikuvioinnin.

Aloitin sormuksen rungon työstön vahasta. Vahaa veistetään ja kaiverrellaan kunnes haluama muoto ja kuviointi on saavutettu. Tämä ei kestänyt kauaa mikäli vertaisi samaa työtekniikkaa hopeantyöstämiseen nähden. Raakamuodon jälkeen, sormusta siistittiin ja hiottiin.

Raakamuoto.

Seuraavaksi valmis vahamalli kiinnitettiin vahapuuhun, jonka ympärille asetettiin metalli silinteri. Silinteri kiinnittyi tiiviisti vahapuun jalustaan, kumipohjaan. Silinterin sisälle kaadettiin valukipsiä niin, että silinteri täyttyi kokonaan. Kuplat poistettiin tyhjiökoneella ennen kuin kipsi ehti kovettua. Kipsin kuivuttua tarpeeksi, se höyrystettiin vesikattilassa niin, että vahat sulivat ulos, jättäen muotoisensa ontelot.

Kipsien jälleen kuivuttua, ne laitettiin uuniin joka hitaasti lämmittää ne korkeeseen lämpötilaan. Lämpötilan saavutettuaan, kipsi otetaan uunista pois, asetetaan imulaitteeseen joka luo matalapainetta kipsin sisälle. Sula hopea kaadetaan vahan jättämään onteloon, ja matalapaine auttaa hopeaa juoksemaan jokaiseen onteloon. Tämän jälkeen kipsi laitetaan veteen jossa se kiehuu hopean ympäriltä pois, jättäen hopeavalupuun jäljelle. Valupuu putsataan ja pestään ja halutut osat irroitetaan. Näin sormuksen runko saatiin aikaiseksi.

Sormuksen runkoon vielä juotettiin 0.6mm paksusta liuskasta kehys turkoosia varten. Sitten alkaa istuttaminen!

Sormusrunko ja siihen istutettava turkoosi.

Sormusistutus tapahtuu parhaiten sormusistutus-jigissä.

Sormuksen kehys ilman iskuja.

Aloitin kiven istuttamisen varovasti naputellen kehystä kaarelle niin, että se lopulta muodostaisi tiiviin sauman kiven pintaa vasten. Aluksi naputtelin kiven pysty- ja vaakatason akseleiden päistä, jotta kivi pysyisi paremmin paikoillaan, eikä lähtisi kallistumaan istutuksen jatkuessa.

Sormuksen kehys ristikkäisillä istutussetuksilla.

Kiven alkuistuttamisen jälkeen jatkoin naputtelua myötäpäivään, niin etten pakottanut kehystä kiveen kiinni yhdellä kerralla. Pyörittämällä ja naputtelemalla kivi viimein tuli istutetuksi.

Peikkotukka pakottamassa kiveä pysymään.

Istutus viimeistä hiontaa vaille valmis.

Istuttamisen jälkeen tummensin pintakuvion syvänteet kemiallisesti, jonka jälkeen kiillotin pinnan. Lopputulos oli erinomainen. Bonuksena valusormuksen "halkeammat" pinnassa toivat lisätunnelmaa, antaen sormukselle vanhan arkeologisen löydön tuntumaa.

Lopputulos.

Klassikko työ: Hopeinen Ocarina

Jännitys.
Se jäi puhtaasti mieleen, kun viimein aika koitti Klassikkotyölle. Luokallemme oli jo aiemmin kerrottu tästä tulevasta taidon näytöstä, mutta nyt kun piti oikeasti aloittaa kyseisen työn suunnittelu, niin iski kauhea sisäinen ajatusten myrsky. Mitä voisin tehdä, mikä työ olisi tarpeeksi mutkikas, jotta voisin näyttää taitoni, mutta toisaalta sen verran helppo jotta pysyisin (viiden viikon) aikataulussa?
Moni luokallani teki arkisia esineitä, kuten esimerkiksi teesihvilöitä tai karahveja/kuppeja. Joukosta löytyi myös jokusen rasiaa. Mutta halusin itse tehdä jotain, joka erottuisi joukosta. Mitä teksin? Olin niin hukassa...

Meditaatio.
Suljin silmäni. Mieleni pimeässä kuviot muodostivat esineitä. Kaaria, kulmia, kansia, kahvoja. Saaria, tuhmia tansseja vahvoja. Värit ne rytmissä sykkivät, muodot säteilivät ja säkenöinnit karkailivat kaaria johdattavina kipinöinä.
Ajatukseni harhailivat jatkuvasti kauemmas aiheesta, läpi haaveista ja maisemista, tuoksuista ja näyistä. Visiot vahvistuivat, ja olin taas tällä paikalla, josta saan suurimman osan inspiraatiostani.
Kyseinen paikka, sinne saavun usein unissani, mutta nyt olin saapunut kyseiseen paikkaan kesken oppitunnin. paikasta en kerro sen enempää, kuin että siellä oli ovi. Ovi jonka taakse minun piti kurkistaa. Tiesin sen. Tunsin sen. Olin jo unohtanut idean. Avasin sen sijaan oven.

___________________________________________________________________________________

Jahti.
Paljaat jalkani kohtasivat lumen. Olin metsässä, ja ovi takanani oli kadonnut. Seurasin sorkan jälkiä lumessa. Tuuli puhalsi kasvoihini. Olin siis alatuulessa. Jäljet johtivat silmän kantamattomiin, mutta tuuli kantoi mukanaan kutsun kaikua. Juoksin. Henki huuruten, hartiat höyryten, tunsin saavuttavani jälkien jättäjät. Sitten kuulin sen. Läheltä.



Kolmen kuoro korkealla,
Hangen hurjan harjahilta.
Sorkat maata sortaen,
Sarvet Kantta raapien.

Hiljaa päällä hankien,
Eteen astuin askelin.
Vaaraa varovaisesti.
Rohkeuttani riiaten.

Katsoin kohti kallojen,
Suurten sarvikruunujen.
Nuolen nostin viinistäni,
Suoran suitsin selkäni takaa.

Nuoran nuolen lovehen laskin,
Kaaren kovan kohotin.
Kääntyi Kruunu katsomahan,
Kolmet sarvet saalistajaan.

Lähti nuoli liikkumahan,
Lujaa kohti hirvaslaumaa.
Ilman hanki leikaten,
Hirvaan silmä räpsähtäen.

Päättyi heti hirven henki,
Kuollut maahan kaatuessaan.
Kaksi muuta kruunupäistä,
Kaukan kovaa laukkasivat.

Päättyi kuoro korkealla,
Hangen hurjan harjahilta.
Sorkat kauemmaks jo kuopi.
Jäi jäähän sävelistä kirkkahin.


Sävelistä kirkkain.
Kun avasin silmäni, tajusin, että koko ajatuksen virtani taustalla oli soinut muinainen heimomusiikki, ja että saisin sidottua tämän kyseisen aiheen minun hopeatöihini.
Se oli ajatukseni, kun aloitin hopeisen ocarinan suunnittelun.

Hopeapala, joka johdatti minut ajatusteni luo.
(alunperin hevosen muodossa)

___________________________________________________________________________________

Ensimmäisenä menin opettajani luokse kysymään että onko tämä idea ensinäkään niin sovelias kyseiseen projektiin, kuin mitä itse kuvittelin. Kysely oli jokseenkin epämääräinen, sillä en ollut edes ehtinyt piirtää luonnoksia. Lisäksi opettajallani ei ollut alustavaa tietoa, että mikä se okariina oikein on.
Hän pyysi minua piirtämään kuvan ideastani, ja niimpä esityskuva syntyi suoraan sellaisenaan paperille. Totesin jo piirtäessäni, että työni ehkä vaatisi hieman selittelyä, jotta sen syvempi merkitys tulisi esille. Alla löytyy selitys siis.

Okarinan halki aaltoilevan pinnan on tarkoitus jäljitellä lumista koivumetsää samalla, kun se kuvastaa aikaa (elämää).

Kolme hirveä jotka juoksevat pakoon metsästäjää ovat kolme eri elämän vaihetta:

Ensimmäinen hirvi on nuoruus, joka on säntäämässä kovasti eteenpäin samalla kiireellä kuin lapset haluavat aikuistua (huomaa jalat ja sarvihakojen määrä on 2).

Toinen hirvi on keski-ikä, joka omaan tahtiin jolkottaa rauhassa varmoin askelin (huomaa jalat taas ja hakamäärä 3).

Kolmas hirvi on vanhuus, joka jo pyrkinyt on seisahtamaan, vaikka jalat kuitenkin vievät eteenpäin (jalat ja hakamäärä 4).

Huomaa myös, että hirvien kehot, muodostavat ihmisen jalanjäljet halki aikajanan.

 Ketjun päässä seuraava Metsästäjä kuvastaa sekä kuolemaa, ihmistä että ylijumalaa.
Asetelman tarina sai myös inspiraatiota Hiiden Hirven kaadosta, kun kosiomatkalla Lemminkäinen saa tehtäväkseen kyseisen olennon kaadon.
Suomen muinaisuskossa Hiiden Hirven kaatoon pystyi vain taitavimmat metsästäjät sekä shamaanit, joilla oli taiat ja loitsut apunaan. Tämä aspekti siis tuo metsästäjälle taianomaisen ominaisuuden, tehden siitä yliluonnollisuuden symbolin.
Myös hahmon pään muoto sai inspiraatiota Saamelaisten noitarumpukuvioista (joka pitkälti vaikutti myös hirvaitten ulkonäköön).

Metsästäjän jalkojen alla on kumpare, josta roikkuu kolme kieltä. Tämän kappale on tuulikellomainen koriste, joka lisää estetiikkaa. Punaiset hapsut tuovat kontrastia hopeaan, ja kuvastavat verta, metsästyksen uhrilahjaa, elinvoimaa.

Tässä esityskuva.
Huom: punaset haitulat eivät ole liekkejä,
vaan jotain huopaa/villaa/lankaa/hapsua. 

___________________________________________________________________________________

Palattuani takaisin luonnosten kera, alkoi homma etenemään. Opettaja myönsi idean mahdolliseksi, joten palasin vielä hieno-säätämään suunnitelmaani. Piirsin esittävän kuvan, tekniset piirrokset ja mitat, jonka jälkeen lähdin toteuttamaan muotoharjoitusta messingistä.

Minulla tai opettajalla ei ollut edeltävää kokemusta metalli-okariinan teosta, joten tämä oli kummallekin aika tuntematonta aluetta. Nyt en tietenkään puhu kappaleiden muotoilusta niinkään, vaan pikemminkin teknisistä kappaleista ja niiden sijoittelusta, kuten esimerkiksi sisäpilin rakenne ja hienosäätö, tai ikkunan (okarinan ilmarei'än) ja kielen (okariinan ilmarei'än reunan), sijainnit ja muotoilut.
Mainittakoot ettei myöskään internetistä ollut apua tähän tilanteeseen, joten käytin tietoja jotka olin saanut lukioajoiltani, kun valmistelin keraamisia okariinoja.

Kappaleiden muotoilussa ei ollut ongelmia. Aloitin  0.8mm messingistä, hehkuttamalla, jonka jälkeen taoin kappaleet muotoon kuopan ja pyöreän tason avulla. Muotoilun jälkeen sovitin kappaleet yhteen, ja tässä vaiheessa huomasinkin, että tämä osoittautuisikin luultua hankalemmaksi (lähinnä sen takia, etten halunnut levyjen asettuvan toisiaan vasten ¨kyljekkäin¨).
Opettajan kanssa pohdiskeltua tulimme tulokseen, että kannattaisi sitoa kappaleet yhteen rautalangalla, ja kumennettuna painella ja muotoilla niitä pihdeillä puristellen yhteen. Tämä pakottaisi muodot yhtenäistymään, täten parantaen kappaleiden sopivuutta toisiinsa nähden.

Messinkikappaleen hehkutusta, jonka aikana pystyin
pihdeillä painelemaan kappaleita paremmin toisiinsa vasten
asettuviksi.

Ja lisää messinkiharjoituksen hehkuttamista...

Kovan viilauksen ja vääntelyn jälkeen kappaleet kuitenkin sopivat yhteen. Olin kuitenkin kuluttanut aikaa tähän harjoitukseen jo jonkin verran, joten halusin siirtyä (omapäisesti) työstämään hopeaa.


___________________________________________________________________________________

Hopeisissa kappaleissa tein pieniä muutoksia mittasuhteiden osalta, niin että kun peltiä muotoiltiin, se leviäisi tarpeeksi. Messinkisissä kappaleissa tämä ei onnistunut ongelmitta, vaikka oli hopeisissakin kappaleissa vähän haastetta saada muodot sulaviksi.

Aloitin leikkaamalla 0.8mm hopealevystä runkokappaleet, joissa pillin leveys oli suurempi kuin alkuperäisessä piirroksessa. Tämä auttaisi pillin pyöreän muodon saavuttamisessa, ilman että pillistä tulisi väärän muotoinen tai suunniteltua lyhyempi. Leikkelyn jälkeen tein alustavan muotoilutaonnan.

Alustava muotoilutaonta suoritettu.
Pöydällä ystäväni tekemä keraaminen
okariina.

 Esihehkutettuna hopea otti muotoa helposti, mutta se myös menetti muotoaan helposti (tämä johtui siitä ettei hopea ollut vielä tarpeeksi "jännittynyttä"). Siinä meni tovi kun sai ensin takoa yhteen ja sen jälkeen toiseen suuntaan, mutta lopulta kaikki mutkat (mukaan lukien pillin "hartiat") tottelivat. Lopputulos oli mielyttävä, varsinkin, kun pystyi jo näin alkuvaiheessa näkemään millainen esine sieltä on oikein tulossa.
Alustavan muotoilun jälkeen kappaleet täytyi hehkuttaa (jottei hopeaan kertynyt jännite vaikeuttaisi työskentelyä).

Alkumuotoilun jälkeen hehkumaan vaan..

Hehkutuksesta seuraava vaihe olikin sitten pinnan tarkempi muotoilu. Käytin kiillotusvasaraa, ja varovasti takoen, miltei hieronnanlaisilla liikkeillä, kävin läpi koko kappaleen naputellen pienimmätkin muhkurat sileäksi. Tuntui kuin käsi olisi irronnut hetkenä minä hyvänsä, mutta onneksi minulla oli sentään nahkarannetuet (voin kuvitella luokkalaisteni tuskaa heidän takoessa yhtä suuria pintoja ilman tämmöisiä...), niin oli sentään jotain helpotusta.

Ikuisuudelta tuntuvan taontahetken jälkeen... Toinen puoli tekemättä...

Kappaleiden hehkuttamista taonnan jälkeen.
Liekki tuo mieleen revontulet
(teeman mukaisesti)

Kappaleiden muotoilun jälkeen viilasin ja väänsin kappaleiden reunoja niin, että ne kohtaisivat täydellisesti. Tämä kesti arvioitua pidempään, ja oli odotettua työläämpää.

Kappaleet sopivat täydellisesti yhteen!
(kuvassa palat ovat liukuneet pois paikoiltaan..)

 Kun vastakappaleet vihdoin sopivat yhteen, oli aika tehdä pillin sisärakenne. En löytänyt mitään kuvaa internetistä tähän, joten jouduin soveltamaan aiempaa tietoani keraamisista okariinoista. Tärkeintä siis on, että ilma kohdistetaan ikkunareikään, joka halkoo ilman puoliksi siään resonoimaan ja puoliksi ulos, jolloinka ääni syntyy.

Pillin sisärakenteen juottamista..

Pillin sisärakenteen juotettuani, juotin rungon kasaan. Juote juoksi sujuvasti enimäkseen, vaikka joissain kohti se ei halunnut oikein totella. Rungon kasauksen jälkeen merkitsin ja porasin alustavat sormireiät. Sormireikien muotoilu ja virittely tapahtuisi lähempänä pintaviimeistelyä. Tässä vaiheessa niitä tarvittiin lähinnä vain ikkunareiän muotoiluun.

Tarvitsin hetkeksi etäisyyttä rungon työstämisestä (hermojensäästösyistä), joten sahasin ensimmäisen koristekappaleen, Metsästäjän. Tein sen 0.8mm levystä, mutta totesin sen olevan liian ohut. Kiillotusprosessissa tulisi hankaluuksia näin ohuen ja heiveröisen hahmon työstämisessä.

Seuraavaksi hain pätkän 0.8mm hopealevyä, työstääkseni siitä janan, jonka päälle hirvet tulisivat juoksemaan. Taoin kappaletta kiilapäisellä vasaralla niin, että S-kaari muodostui materiaalin ulkokaaria venyttäen.

Okariinan runko ja "aika"

Vaikuttaisi mahtuvan...

Sitten olikin aika juottaa jana kiinni okariinan pintaan. Päätin itsenäisesti lähteä toteuttamaan ideaa (vaikka opettajani kehotti minua jättämään niin haastavan kappaleen pois koko työstä), vaikkei minulla ollut kunnon aavistusta miten se olisi viisainta toteuttaa. Vääntämällä muotoilin janan mahdollisimman okariinaa mukailevaksi ja sitten lähdin juottamaan.

Okariinan sisällä kupari-oksidi palaa
tuottaen kauniin vihreän liekin.



Juotin ensin yhden päädyn kiinni okariinaan, ja kaarta hehkuttaen painoin sen tiiviimmin kiinni okariinan runkoa vasten. Sitten lisäsin juotetta, kunnes miltei kaikki reunat olivat saumattomasti kiinni okariinassa. Pienen lisäjuotosoperaation jälkeen jana ja okariina olivat kasassa. Tosin tämän operoinnin aikana juote lähti juoksemaan vähän väärille alueille, joten pintoja sai sitten ruveta putsaamaan seuraavaksi.

Alustavaa putsailua tehty.

Pintojen putsaamisen jälkeen sahasin hirvikoristeet. Käytin 0.8mm hopealevyä. Taittelin hirvet pihdeillä niin, että ne myötäilevät okariinan pinnan kaaria.

Hirvet aseteltu valmiiksi juottamista varten.

Juotin hirvet kiinni ja siinä samassa tajusin, että tulin käyttäneeksi pehmepintä juotetta. Tämä tarkoitti sitä, etten voinut kiinnittää ketjua ja Metsästäjää okariinan päähän. Minun oli siis jätettävä se pois kokonaisuudesta.

Boorakset toivat kivan värivaihtoehdon okariinan pinnalle.

Juotettuani hirvet ja korjattuani pari reikää, oli okariina kasassa. Seuraavaski oli aika hoitaa pinta kuntoon. Tämä tulisi viemään enemmän aikaa ja energiaa kuin olisin toivonutkaan.

Syypää nro 1

Syypää nro 2

Työn määrä johtui pitkälti siitä, että juotetta oli juossut suurille alueille, ja sen poistamiseen käytettävä työkalu, fossiilikivi, syö hopeaa tunnetusti tasaisesti, mutta myöskin kovin hitaasti.

Tuskaisan pintakäsittelyn jälkeen, okariina vihdoinkin valmistui.
On pakko sanoa että olen tämän matkan varrella oppinut hyvin paljon, sekä työstä että itsestäni. Näin tiedottomuuteen nähden tämä työ onnistui loistavasti, mutta tietenkin tietoa olisi voinut hankkiia lisää, ja omapäisyyttä ehkä olisi voinut vähentää. Kaikenkaikkiaan olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ja tässä se on.

Rottaveitset eli Eukonpuukot

Taontakurssilla toteutimme perinteiset akanpuukot. Akanpuukko, tai lempeämmällä nimellä emännän veitsi, on vanha työkalu joka on ollut pohjoismaisissa kulttuureissa tuttu jokakodin hengettären väline jo viikinkien ajoilta.
Itsekin ajattelin alustavasti tehdä tämän tuotteen ihan perinteistä muotoilua noudattaen, mutta loppuvaiheessa, kun terää suoristettiin, huomasin, että minulle muodostui pienet piikit terän selkäpuolelle. Ajattelin että nämä piikit tuovat terän profiiliin hauskan lisäyksen (kahvarauta oli pyöritetty sekä koristetehosteeksi, että tuomaan myös pitoa kahvalle), ja että kokonaisuus muistuttaisi rottaa/hiirtä.

Terät muotoiltu ja karkaistu. Loppu hiontaa ja teroitusta vailla.

Lopputulos: yllä hiiri, alla rotta.

Ametisti korvakorut

Suunnittelin ystävättärelleni tilaustyönä ainutlaatuiset korvakorut, joihin tuli viistehiotut, kolmikärkiset kivet. Lopputulos erosi alkuperäisestä luonnoksesta lähinnä Kiven muodon ja Pintakäsittelyn osalta. Nämä kaksi seikkaa muuttuivat matkan varrella, kiven muoto saatavuuden takia ja pintakäsittely ekstratehosteena.

Alkuperäinen luonnos. Vaaleat kohdat kiiltävää pintaa, tummat mattaa.

Tässä kolmiulotteinen esityskuva. Korvakorun tappi on kiinnitetty kiven kastikan taakse.

Korvakorut toteutettiin kahdesta osasta, alusesta, joka näkyisi mattapintoina, sekä sen päälle juotetustalankakuviosta, joka kiillotettaisiin kirkkaaksi.

Korvakorun palaset. Kokonaisuus alkaa hahmottua.

Aluksi 0.8mm hopeapellistä leikattiin lieriöksi muotoiltavat kappaleet, jotka taivutettiin kastikan muotoisiksi käyttäen kastikkarautaa. Sen jälkeen kastikan reunoja ohennettiin jyrsimällä niitä sisältä päin letkuporakoneella. Lopuksi sahattiin vielä ohennettujen reunojen niiden sivujen vääntämisen helpottamiseksi.

Luupin läpi kuvattu ametisti kastikan sovitteluvaiheessa.
Kiven on vajottava juuri sopivasti: liian vähän ja kivi irtoaa istutuksesta,
kun taas liian paljon, niin kivi jää heilumaan kastikan reunojen sisälle.

Ennen reunojen taivuttamista varmistettiin, että reunaohennukset olivat sopivat. Sitten painoimme reunat kiven ympärille kiinni tasokaivertimella. Siistimme pinnat filssaamalla, jonka jälkeen patinoimme mattapinnat kemiallisesti. Tulos oli hieman himmeä, joten asiakkaan hyväksynnällä päätimme lisätä kuviointia kaivertimella. Lopputulos kimmelsi kuin tuhat aurinkoa!

kävelykeppi

Koko luokalle annettiin tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa kävelykeppi. Tehtävä oli suunnittelun ja muotoilun osalta miltei rajaton, tosin tehtävän annossa kerrottiin, että kävelykepin kahvan tulisi olla mahdollista muotoilla hopeapellistä. Itse olin kuullut tehtävästä jo aiemmin, ja tietysti olin luonnostellut paljon kävelykepin kahvoja. Sain vasta myöhemmin kuulla että kävelykeppi oli oltava toteutettavissa tietyllä tekniikalla. Tietenkin luonnosteni toteuttamistoimiin ei nämä koulun antamat tekniikat soveltuneet, joten jouduin suunnittelemaan koko koukun alusta.
Lopputuloksesta tuli hyvin pelkistetty, ankkurimainen koukku, jonka päällä oli lievä harjanne.



Luonnoskuvat lisäviittauksilla.



Opettajan hyväksynnän jälkeen aloitin toteuttamisen. Materiaalina käytin 0,8mm paksuista hopeapeltiä. Leikkasin kaksi saman kokoista kappaletta, joista muodostuisi koukun kyljet. kolmannen kappaleen leikkasin koukun kanneksi. kiekkomaisen kappaleen leikkasin koukun pohjaksi, jonka jälkeen leikkasin vielä suorakulmion josta muotoilin lieriön, jotta koukun voisi kiinnittää itse keppiin.



Kaksi kylkipalaa juotettuna yhteen.

Kansi ja sivuaukot juotettu umpeen. Pohjalieriötä vailla.

Vasemmalla kävelykeppiversio 2.0 ja oikealla ns. prototyyppi.
Vasemman puoleinen koukku vailla kiillotusta,
oikean puoleinen taas kemiallisesti patinoitu ja mattapinnoitettu.

Osien juottaminen oli jokseenkin haastavaa, mutta lopputulos oli mielestäni hyvä. Opettajakin oli tyytyväinen.

Hurjan pirtin puukko

Rautapajalla tuli myös tehtyä akan puukkoja. Harjoitukseksi tein tämän työn, ja käytännöllisyys taisi siirtyä kotiaskareista uhrin listimiseen vasaran iskusta.

Kahva toteutettiin venyttämällä rautaa. Rauta taas venytettiin takomalla sitä kasaan, muotoillen sitä hiukan neliöraudan malliseksi. Kun teräosuudelle oli muodostettua ruotoa se viisi nyrkin mittaa, voitiin aloittaa kahvan muotoilu.

ensin taivutin ruotoon pisteen, josta kahvan etupuoli muodostuisi. ennen kuin taoin kahvan kokonaan kasaan, kuumensin taitteesta alaspäin niin, että taitteesta ylijäävä ruoto hehkui. sen jälkeen iskin ruodon hehkuvana ruuvipenkkiin, ja lähdin kiertämään, täten tuoden kuviota kahvan etupuoleen. Nämä kuviot parantavat myös puukon pitoa.

Kahvan ja terän juureen muotoilin vielä ruodon päästä koukkumaisen spiraalin niin, ettei käsi puukolla pistäessä liukuisi kahvalta terälle. Sitten oli terän muotoilun aika.

Itse yritin aluksi hillitä terän kokoa niin, että kyseessä olisi vielä puukko, mutta tämä kyseinen veitsi venähtikin kyynärvarren pituiseksi "Pistäjäksi". Minkäs sitä luonteelensa mahtaa. Lopputuloksena eri käytännöllä varustettu, mutta erittäin käytänöllinen, akan puukko.

Opettajakin mainitsi, ettei tuon veitsen omaavan akan kanssa kannata liikaa ääntä korottaa.

Kärjen terotusta vailla valmis.

Rautainen ruusu

Vähän vaihtelua hopeahommiin toi pajajakso, jonka aikana teimme koulun rautaseppien tiloissa rautaisia ruusuja.

Rautaruusun teko oli yllättävän helppoa. Tai näin ensin ajattelin. Teknisesti työn toteutus oli hyvin yksinkertaista: täytyy vain lämmittää rautaa, taivuttaa terälehtiä pihdeillä ja vasaroilla, tiiviisti keskelle ja löyhemmin kehän ulkopuolelle. Pienempien yksityiskohtien teko oli kuitenkin arveltua haastavampaa.

Terälehtien kärkiä oli tarkoitus taivuttaa ulospäin, niin kuin oikeissakin ruusuissa, mutta terälehden kärkien lämmittäminen oli vaikeampaa. Luokkalaisillani oli vaikeuksia, osalla terälehtien kärjet jopa sulivat. Itselläni suli yksi lehden kärki hieman, niin että se sitten "rypistyi", mutta onneksi ei niin pahasti kuitenkaan.

Varren neliötangon päätin vääntää kierteile, ensin vastapäivään, sitten pätkä suoraa, jonka jälkeen myötäpäivään. kuvio meni niin että vasta-väli-myötä-väli-vasta-väli-myötä-väli. varren tyhjän pään teroitin vielä takomalla ja hiomalla niin, että ruusun voi siitä sitten maahan tökkäistä.

Lopputulos ainakin mielytti itseäni. Näin ensimmäiseksi rautaruusuksi. Tein vielä toisenkin niin, että nyt koirani haudalla on kaksi mustaksi lakattua rautaruusua.

Pääkallo-kauppa

Luokkalaiseni teki kasan hopeasta valettuja linnunpääkalloja, joista tietysti kiinnostuin heti nähtyäni. Jo siinä vaiheessa, kun luokkalaiseni oli valmistamassa valupuuta, kysäisin että jos olisi mahdollista saada pari kappaletta niistä kalloista. Lupasin myös maksaa niistä. Luokkalaiseni hyväksyi tarjouksen, tosin ei vielä osannut sanoa hintaa kyseisille kalloille.

Valettu valupuu täynnä linnun kalloja.

Kun kallot olivat vihdoin valettuina hopeasta, muistutin luokkalaistani tästä kyseisestä diilistä. Mainitsin vielä vaihtoehdoksi seuraavaa vaihtokauppaa: viisi linnun kalloa yhtä ketun kalloa vastaan. Luokkalaiseni tarttui tähän jälkimmäiseen diiliin.
Siispä luovuin itse nylkemästä ja keittämästä ketunkallostani ja sain tilalle viisi kappaletta hopeisia linnun kalloja.

Viisi kalloa, istui laudalla.
 Silipati seilaa, silipati seilaa.
Hienohopea on gretzattu pois.

Luokkalaiseni vielä hapotti ja gretsasi kallot valmiiksi. Tämän jälkeen hän leikkasi viisi kalloa irti valupuustaan ja antoi ne minulle. Viilattuani valukanavien tyngät irti kalloista filssasin viilan jäljet pois.  Sen jälkeen juotin lenkit kalloihin kaulaan ripustusta varten.

Vasemmalla hapotettu kallo lenkillä, oikealla gretzattu kallo ilman lenkkiä.

 Kun kaikki kallot oli rengastettu, laitoin ne kiinni toisiinsa rautalangalla ja heitin kiillotusmyllyyn puoleksi tunniksi. Lopputuloksena oli kiiltävä pinta johon oli jäänyt kuitenkin valuvaiheesta tulleet yksilökohtaiset pintakuviot.

Kiillotuksen jälkeen, kiinnitin kaikki viisi linnunkalloa mustaan naruun helmien sekaan. Olin tyytyväinen lopputulokseen.





Valmiit kallot kaulalla. Kaksi viidestä kallosta myyty.

Myös yksi ystävistäni ihastui kaulakoruuni heti sen nähtyään. Hän halusi ostaa yhden kalloista lahjaksi muusikolle kenen kanssa hän oli saanut opiskella musiikki-alaa. Kyseinen artisti on Mariska.

Sain ystävältäni kuvan siitä, kun hän antoi Mariskalle korun.
Lahjan saaja näyttää tyytyväiseltä.