Tietoja itsestäni

Hei, olen Antonio, valmistunut hopeaseppäartesaaniksi Lahden Salpauskeskuksesta. Nyt opiskelen kultasepääartesaaniksi samassa paikassa. Tästä blogista pääset seuraamaan opiskeluaikani tekemiäni projekteja.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Tilaustyö: Kreikkalaista kuviota

Hyvä ystäväni tilasi äidillensä lahjaksi riipuksen. Työn teemana olisi kreikkalaisuus. Työhön myös kuuluisi kaiverrus. Aika vapaat kädet sain työn toteutukseen, tosin aikataulu oli (jota nyt en muista :D)

Lähdin siis tutkimaan kreikkalaista arkkitehtuuria ja taidetta, jos saisin siitä inspiraatiota. Aikakaudeksi valitsin tietenkin antiikin Kreikan, sillä se olisi vahvin tunnistettava ilme korulle.

Pian sainkin aikaseksi jo luonnoksia joissa ilmeni, kuinka jatkuvat koristekuviot olisi vaikea pitää jatkuvana, mikäli koru olisi kulmikas. Ratkaisin tämän samalla kun mietin kaiverruksen sijaintia. Keksin siis tehdä korusta "spinner"-tyyppisen, pyörivän mallin.

Luonnos: hopealevyrengas, joka pyörisi esteettä riipuslenkissä kiinni.
Kun luonnos oli kelpuutettu asiakkaalla, pääsin aloittamaan työn teon.
Ensin, sahasin hopealevystä pyöreän kappaleen. Sitten sahasin siihen sisäkehän, jonka jälkeen vielä viilasin sen täysin pyöreäksi. Seuraavaksi käytin tekemääni kappaletta mittana, jonka avulla piirsin hopealevylle saman kokoisen kappaleen. Tähän päälle sitten piirsin vielä kuvioinnin niin, että siitä tulisi tasajakoinen ja hyvän näköinen.

Alkumitoitukset.

Lopullinen kuvio.

Ulkopuolen sahaus.

Sisäpuolen sahaus
 Sahattuani kappaleen, sovittelin sen vielä takalevyn päälle. Juottamisen aikana piti olla vain varovainen ettei menisi liikaa juotetta. Lopputuloksena tuli hyvä juotos, joka ei jättänyt reikiä.

Tzäzäm!!!

Juottamisen jälkeen tarkistin että kuvion ja takalevyn reunat täsmäisivät. Tämä tapahtui viilalla ja filssipaperilla. Tässä välissä myös kiillotin koristekuviopinnan, sillä myöhemmin sen kiillottaminen vaikeutuisi, kun riipuslenkki olisi tiellä.

Kiillotettu, BÄÄM!

Kiillotuksen jälkeen mietin myös pohjan puolen kaiverrusta, ja että mille pinnoitteelle sen tekisin.
Päädyinkin mattaamaan sen pinnan teräsneuloilla, jonka jälkeen työssäoppimispaikan seppä auttoi minua kaivertaman halutun kreikkalais-tekstin siihen.

Lopputuloksena mystisen kaunis kaiverrus.
 Seuraavaksi Aloin tekemään riipuslenkkiä. Tämä ei ollut ihan tavanomainen riipuslenkki, sillä usein riipuslenkit olivat pyöreitä, ja tämän pitäisi olla kulmikas. Kulmikkuus sopisi sekä tämän korun estetiikkaan, sekä auttaisi korun toiminnallisuudessa. Pinta joka olisi kosketuksissa korun kehän kanssa, tulisi olla pyöristetty. Tämän sain toteutettua saranaviilalla, eli litteällä viilalla jonka reuna on ainoa hampainen osa. Sovittelussa meni jonkun aikaa.

nyt näyttäisi sopivalta.
 Sovittelun jälkeen juotin riipuslenkin kiinni. Tähän vielä liitin pienemmän pyöreän lenkin ketjun kiinnitystä varten. Pyöreä lenkki estäisi ketjun turhan kulumisen, sekä antaisi ketjulle liikkumisen vapautta.

pyöreä lenkki liitettynä

Pyöreä lenkki kiinnityttyi hyvin, joten seuraavaksi olisi edessä kiillotus. Kiillotus sujui hyvin. Päätimme asiakkaan kanssa kiillotuksen lisäksi kemiallisesti tummentaa koristekuvion välit Blitzillä.

Blitz krieg.
Turhien Blitzien pois pyyhkimisen ja ketjun kiinnityksen jälkeen, koru oli valmis. Kuulemma oli hyvin arvostettu, ja vieläkin useasti käytössä oleva koru.

Tässä lopputulokset.

Tsätsäzigädäm!!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti